rasti 7

Ratamestarin ennakot

Kaksi aiempaa kevään Sprintticuppia ovat olleet mukavan vauhdikkaita ja suoraviivaisia. Mutta nyt on mutkia. A-radan kiertävyys eli juoksumatkan suhde viivaa myöten mitattuun matkaan on peräti 1.6. Eikä se muilla radoilla ole paljon pienempi. Ratamestarin ensimmäinen vinkki onkin, että suunnittele reittisi ennen kuin lähdet rastilta - on nimittäin helpompi tulla rastille, kun tietää, mitä kautta sinne menee.

Maastossa on paljon rasteja, peräti 33, Niinpä kaikille radoille riittää mielenkiintoisia rastivälejä. Useinhan on käynyt niin, että jopa SM-tason kisoissa hyvät välit on säästetty pääsarjoille ja ikäsuunnistajat ovat saaneet sitten tyytyä rippeisiin.

Mutta runsasrastisuudellakin on kääntöpuolensa: rasteja on paikoitellen lähekkäin. Toinen vinkki onkin, että leimaa omilla rasteillasi. Varmimmin se hoituu tarkistamalla rastikoodit, ne tulevat karttaan rastinumeron perään (vielä vahvistamaton tieto). Mutta kannattaa käyttää myös toista konstia: kun näet kartasta, että rasti on esimerkiksi talon kulmassa, niin on ihan turha vilkuilla puiden alla tai aitojen nurkissa olevia rastilippuja.

Viimeinen vinkki liittyy ykkösrastiin. Aitajuoksulegenda Arto Bryggare on kuvannut 110 metrin aitojen ensimmäisen aidanottoa sanomalla, että se on puolert koko kisasta.

Hieman samalla tavalla kuvaisin sprinttisuunnistuksen ensimmäistä rastia silloin kun ykkösväli on lyhyt ja näet kartan vasta lähtöhetkellä. Halutessasi pääset nyt kokeilemaan tällaista, sillä ykkösrasteille on matkaa satakunta metriä ja karttaa voi joutua pyöräyttämään jopa kolme kertaa ennen leimausta. Eli vinkki on: pidä huoli, että lähdön jälkeen ehdit kääntää kartan oikeaan asentoon ja hahmotat kulman takaa avautuvan pihan ennenkuin edes yrität mennä omalle rastillesi.

Radoista A- ja F ovat samantyyppisiä, joskin A-radalla on mielenkiintoinen pitkä väli. Sen paras reitti on vielä arvoitus, sillä siihen vaikuttaa paitsi keli, myös miten olet ensimmäisten rastien pyöritysten aikana entinyt hahmottaa pitkän välin reitinvalinnat. Samantapainen pitkä väli on myös F-radalla.

B-rata on tällä kertaa erinomaisen sopiva ikäsuunnistajille, paikoitelleen jopa vaativampi kuin A-rata. Helpoin on keskivaikea C-rata, jossa on mahdollisuus edetä monille rasteille varmoja kiertoreittejä pitkin.

Ja lopuksi pieni toive: Taloyhtiöt ja päiväkodit ovat ystävällisesti antaneet meille luvan käyttää piha-alueitaan. Olemme siis heidän vierainaan. Olethan luottamuksen arvoinen ja toimit kuten toivot omien vieraittesi toimivan. Ei se vaadi muuta kuin että noudatamme sprinttisuunnistuksen sääntöjä - ei oikaista tummanvihreiden istutusten tai kaksiväkäisten aitojen yli ja kunnioitetaan kieltonauhoituksia.

PS.
Kevääntulo ja lumen nopea sulaminen taitaa yllättää ratamestarinkin. Jos istutuksia on lumen alta paljastunut eikä niitä ole ehditty nauhoittaa, niin älä silti tallo niitä jalkoihisi vaan mene reunasta, ei siinä monta sekuntia tärväänny.

Kannelmäessä 18.3.2019
Kari Sane
Ratamestari