Bloginpito on päättynyt
Ratamestarien blogi
15.3.2026Viimeinen päivitys
Nyt on aika lopettaa blogin päivitys. Itseasiassa tämä on kaksinkertainen lopetus. Jossain aiemmassa blogipäivityksesä oli kertonut, että tämän vuoden SprinttiCup on kymmenes, jonka ratamestarina olen saanut olla. Ensimmäinen oli Lauttasaaressa vuonna 2017, kuudesti Kannelmäessä ja kolmasti Malminkartanossa.
Reilut viisi vuotta sitten olin ajatellut, että olisin viimeisen kerran ratamestarina juhlavuotena 2027 ja alueena olisi ollut Kannelmäen vanhan ostarin paikalle noussut Sävel-kortteli ja Antinniitty sekä vanhoina alueina Vanhaistenpuiston seutu, kotikulmani Kannelkylä ja sen viereinen Kannelniitty. Mutta sitten tuli rakennuslama ja Sävel-korttelin rakentaminen jäi pahasti kesken. Niinpä Malminkartanon sprintti sai jäädä viimeiseksi kerraksi.
Tämä kymmenen vuotta ollut hieno retki sprinttimaailmaan. Paitsi ratamestarin tehtävistä olen saanut kertoa blogeissani muistakin esille nousseista sprinttiasioista. Ja lukijoitakin on ollut juuri sen verran että silloin tällöin olen saanut kommentteja jutuistani. Kiitos kaikille lukijoilleni.
Lopetan tämän viimeisen blogipäivityksen kertomalla uskomattomasta suorituksesta, joka tapahtui SprinttiCupin yhteydessä. Siinä on jotain sellaista, joka ei voi olla jättämättä jälkeä/kjs.
13.3.2026Myös A-radan laajennettu analyysi on valmis
Vihdoinkin sain myös A-radan laajennetun analyysin valmiiksi. Laajennettujen analyysien teko tänä vuonna tuotti "tuskaa" monesta syystä. Ensinnäkin mainion Navisportin rastiväliaikoja ei enää voi suoraan kopioda Libre Officen Calc-malliin, jolloin analyysin kuvat olisivat syntyneet automaattisesti.
Onneksi Jyrki tuli apuun ja lähetti minulle väliaikojen .csv -tiedoston. Mutta se taas ei pienellä yrityksellä istunut Calciin, jolloin jouduin kaivamaan esin vuoden 2007 Microsoftin Excelin. Vasta sen avulla sain tiedot oikeaan muotoon ja pääsin eteenpäin.
A-radan pitkällä välillä oli kuitenkin sen verran reittejä, että 9 normireittiä ei riittänyt vaan jouduin laajentamaan mallin 12 reittiin, jotta nekin reitit, joita emme ennakoineet, saatiin mukaan. Joitain pieniä puutteita mallin toimintaan vielä jäi, mutta ne ovat enää kosmeettisia.
Entä mitä analyysi kertoi, miten ratamestarien tavoitteet toteutuivat. Hyvältä näyttäa, mutta katso itse
Bloginpito jatkuu vielä - kertomatta on lupaamani uskomaton tarina nuoresta suunnistajasta. Se tulee tänne viimeistään huomenna/kjs.
10.3.2026Lumikinos - saako sen yli mennä...
Tänä vuonna tuli hämmästyttävän vähän palautetta. Ja sekin suurimmaksi osaksi myönteistä. Mutta tulipa yksi mielenkiintoinen huomautus siitä lumikinoksesta ja terassista ja siitä saako ne ylittää. Katso palautetta.
9.3.2026B-radan reitit on punnittu
Sain valmiiksi B-radan laajennetun reittianalyysin. Analyysi kertoo, miten eri reittejä käytettiin, millä reitillä juostiin pohja-ajat ja myös sen, toteutuiko ratamestarien tavoite. Muutaman päivän kuluttua julkaisen vielä A-radan laajennetun analyysin. Sitten alkaakin tämän vuoden SprinttiCup Malminkartano olla paketissa/kjs.
7.3.2026Kiitoksia
Sprintticupin pyörittäminen - jo yhden tapahtumankin - on iso juttu. Monet seuran jäsenet kantavat siinä kortensa kekoon. Jo pelkästään tapahtumailtana tarvitaan aika liuta toimitsijoita pyörittämään suunnistajia ilmoittautumisesta lähtöön ja maalista tuloslaskentaan.
Tuloslaskentaa on vuosien aikana virtaviivaistettu melkoisesti - sekä ilmoittatuminen että leimausten purku sujuvat nyt täysin automaattisesti. Tällaisesta tuskin nähtiin edes unta 30 vuotta sitten, jolloin tarkistettiin pihtileimauksia, laskettiin päässä tuloksia ja merkattiin ne kilpailukorttiin, joka sitten kiikutettiin pyykkinarulle suunnistajien nähtäväksi.
Rastinviejät olivat myös tärkeä osa tässä palapelissä. He vievät rastipukit maastoon, asettavat ne juuri oikeisiin pisteisiin ja tarkistivat vielä kerran, että myös koodi on oikea. Hienoa täsmätyötä, johon koko tapahtuman onnistuminen viime kädessä perustuu. Ja muutaman tunnin kuluttua rastipukit haetaan pois. Oli hienoa seurata, kuinka sujuvasti sekin sujui - rastien hakijoitakin tuntui löytyvän jo nimettyjen lisäksi aivan noin vain.
Ei myöskään sovi unohtaa heitä, jotka olivat tehneet töitä tapahtuman hyväksi jo päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia ennen keskiviikkoiltaa - karttojen tekijöitä ja tulostajia, verkkotiedottajia, Liveloxin ja tulosten valmistelijoita ja tietysti myös nuorempaa ratamestaria, jonka kanssa oli ilo tehdä ratoja.
Kaikille teille tämän tapahtuman toteuttajille suuret kiitokset - ja uskon, että myös ne pari sataa ratoja kiertänyttä suunnistajaa yhtyy näihin kiitoksiin.
Ja suuret kiitokset kuuluvat myös kaikille yhteistyökumppaneillemme: Malminkartanon kiinteistöyhtiöille, Malminkartanon yrityksille, HOASille, Helsingin kaupungin toimijoille, Malminkartanon yksityisille päiväkodeille, Kannelmäen seurakunnalle sekä Helsingin Seurakuntayhtymälle. Ilman heitä ei koskaan olisi järjestetty Malminkartanon Sprintticuppia.
Ja lopuksi erityiskiitokset Malminkartanon Kirjastolle, joka jo toistamiseen antoi meille luvan käyttää aulatilaansa tapahtumaamme. Se on enemmän kuin kirsikka kakun päällä.
Bloginpito jatkuu. Tulossa ovat lupaamani reitinvalinta-analyysit sekä uskomaton tarina nuoresta suunnistajasta. Myös palautettakin on tullut ja siitäkin vielä lisää/kjs.
5.3.2026Kisat on käyty
Kun kiertelin aamulla poistamassa tolppailmoituksia ja suojanauhoituksia, tuntui siltä, että taas kerran onnistuimme järjestämään hyvän SprinttiCup-tapahtuman. Iso kuva on kirkas kuten eilen uskalsin toivoa, vaikka joitakin pikkuasioita ei ihan mennyt kuten piti tai ainakin olin ajatellut.
Eniten lämmitti se, että ratamestarien ajatukset siitä, että tehdään tapahtuman pääsarjoille A ja B hyvin erityyppiset radat. Tuskin kenellekään tätä blogia seuranneelle lienee yllätys, että A-radan suunnitteli ratamestariryhmän nuorempi jäsen Emil Koivula ja B-rata taas oli omaa käsialaani. Myös osanottajat ymmärsivat ajatuksemme, mikä näkyy siinä, että B-radalla oli poikkeuksellisesti hieman enemmän osanottajia kuin A-radalla (A:76 ja B:82).
Ylipäänsä radat tuntuivat saaneen suunnistajilta varauksettoman vastaanoton. Erityisesti kehuttiin A-rataa; "paras rata, mitä koskaan Malminkartanossa on juostu" kuului mieleenpainuvin repliikki. Ja olihan se hieno rata. Nappasinkin siitä B-radan alkupuolelle säksätyksen, joka juostiin päivastaisessa järjestyksessä kuin A-radalla ja yhtä rastia varioiden. Myös A- ja B-ratojen yhteinen väli oli Emilin ideoima. Onkin mielenkiintoista nähdä, poikkeavatko tämän välin reitinvalinnat A- ja B-radoilla toisistaan.
Vaikka A-radan loppu kärsi työmaan aiheuttamasti viimeisen rastin poistosta, niin uskon, että ratkaisu oli oikea. Työmaan ohittava kohta oli illalla kovin pimeä. Eräällä pihalla lisäsuojattiin pihakalusteiden lumesta pilkistäviä runkoja ihan senkin takia, että paras reitti viereiselle rastille kulki niiden ohi. Eli kun ei mitään ikävää tapahtunut, niin senkin saattoi laskea hyväksi asiaksi.
Sään osalta tapahtuman ajoitus oli osui tuurilla kohdalleen - tänään maastossa oli jo useita syviä "vesihautoja" - keskiviikkoiltana niitä oli vain yksi. Se oli B-radan rastin 10 jälkeen. Ja senkin saattoi välttää oikealla reitinvalinnalla.
Pienet harmit olivat loppujen lopuksi kauneuspilkkuja. Nekin menivät omaan piikkiini. Lähtöjärjestely ja ämpärien sijoitus olisi voinut olla parempi ja ennenkaikkea ilmavampi SprinttiCup 2026 Malminkartano - sivuston etusivulla ja HS:n SprinttiCup sivustolla olleen kaavion mukaisena. Toki nyt lähtöjärjestely oli erinomainen, jos olisi ollut sadekeli.
Ilmeisesti järjestely aiheutui siitä, että Puustellinaukiolla suunnitellun lähdön vieressä oli laittomasti pysäköityjä autoja. Samat autot olivat olleet siinä monena päivänä, kun olin ohi kulkenut. Mieleeni tuli viikko sitten pyytää lappuliisat paikalle tiistaina ja käydä illalla nauhoittamassa alue meitä varten. Eipä vaan tullut tehtyä.
Ahtaan lähdön takia Cmini radalle ei enää löytynyt omaa karttaämpäriä. Vaikea sanoa, vaikuttiko se Cmini-radan osanottajamäärään, mutta ainakin se saattoi antaa pienille suunnistajille ajatuksen siitä, ettei heidän rata ole oikea suunnistusrata kun sen kartat eivät ole ämpärissä kuten muilla.
Mutta siitä olen tyytyväinen, että ensimmäisen kerran ratapiirroksessa ei ollut puutteellisia katkoja tai muita mokia. Lumikasojen merkinnästä on tullut palautetta ja myös siitä, että eräs kielletty alue oli merkitty epäselvästi. Ne olivat kuitenkin omasta mielestäni vähäisiä eivätkä häirinneet mielenrauhaani. Yksi B-radan rastimäärite oli virheelllinen - sen noteerasivat vain ratamestarit ja olen satavarma, ettei sitä kukaan muu ole huomannut - jo siitäkin syystä, että "eihän kunnon sprintteri rastimääritteitä vilkuile.
Bloginpitoa jatkuu vielä jonkin aikaa. Liveloxiin on tullut kiitettävästi reittejä. Poimin ne sieltä sunnuntaina puolenpäivän maissa heti Jyryn talvikortteleiden jälkeen. Tavoite on tehdä hieman samantapainen analyysi A- ja B-ratojen reitinvalinnoista - mistä kuljettiin ja mitkä olivat ne parhaat reitit kuin viime vuonna.
Tällä hetkellä (to klo 17.15) A-radan kymppikärjestä 7 on vienyt reittinsä Liveloxiin. Vastaava luku B-radan kiertäneistä on 5. Kaikista radan juosseista A-sarjassa on mukana 36 / 76 ja B-sarjassa 22 / 82. Eli mukaan mahtuu, koska myös se, mitä reittejä ylipäänsä on valittu, on ratamestarille ihan yhtä tärkeää kuin kymppikärjen valinnat.<>
3.3.2026Lämpöaalto iski
Viime päivien "lämpöaalto" on muuttanut sprinttimaisemaa - pari viikkoa sitten näytti, että lunta on liikaa eli hankireittejä ei kannata käyttää. Mutta nyt nopean sulamisen takia lunta onkin jo liian vähän, sillä yksi nurmikkoalue on pois pelistä. Ja pari muutakin on lähellä, mutta ainakin keskiviikkoon asti pärjätään.
Nurmikkoalue, jonka merkkasin kielletyksi alueeksi, ei enää ehtinyt Liveloxiin. Sen sijaan kartassa ja reittianalyysissa se on mukana kuten pitääkin. Ja aiemmin kehumani nopeakulkuiset lumipolut ovat enää muisto vain eli niitä ei ole kartoissa. Marjapuuronväriset lumikinokset sen sijaan jätin, mutta osa niistäkin on jo reippaasti madaltunut.
Kartoista tuli mielestäni todella selkeät. Pienenä yksityiskohtana paljastan, että B-radan todellinen mittakaava on 1:3400 vaikka kartassa lukee 1:3333. Tämän eksoottisen mittakaavan merkitsin vain sen takia, että se nimenomaan eroa tavanomaisesta 1:3000. Merkintä 1:3400 olisi monelta saattanut mennä läpi kuin väärä raha. 40 metrin matkalla mittakaavaerosta koituva virhe jää metrin hujakoille, mikä varmasti hukkuu jo mittaaajan oman matkamittauksen epätarkkuuteen.
Linkit tuloksiin, LiveLoxiin ja reittianalyyseihin ovat ilmestyneet oikeaan palstaan. Tuloslaskenta on ajantasainen, Livelox avautuu lähdön sulkeuduttua eli 19.00 ja reittianalyysit jo hieman aiemmin. Cafe Elossa on paperikansio eri ratojen reiteistä eli sama kuin verkossa.
Nyt jäädään odottamaan huomista. Totean taas kuten aiemminkin, että kaikki ei tule huomennakaan menemään kuin elokuvissa vaan jotain voi mennä pieleen - pikkuasioissa saakin mennä, kunhan iso kuva on kirkas. Huomenna sen sitten taas näkee/kjs.
PS. Vilkaise ratamestarien viime hetken vinkkejä etusivulta.
28.02.2026Loppuviitoitus uusiksi
Malminkartanon vilkkaimmalle kulkutielle, Puustellinpolulle on avautunut uusi vesijohtotyömaa. Se sulkee jalankulun koko kadun leveydeltä. Vain kulkuyhteys kapean arkadin kautta on enää jäljellä.
Kulkutie on sen verran ahdas että kahden vastakkaisesta suunnasta tulevan vauhdikkaan suunnistajan törmäys on enemmän kuin todennäköinen saatika sitten muille kulkijoille aiheutuvaa riskiä. Jotain on tehtävä.
Työmaa koski A- ja B-ratoja. Kaksi vaihtoehtoa nousi esille: toisessa A-radan viimeinen rasti olisi muutettu etämaaliksi. Tällä tavalla olisi saatu poistettua törmäysriski kahden eri suuntaan kulkevan suunnistajan väliltä. Se ei kuitenkaan tuntunut riittävältä - kapeassa ja hämärässä arkadissa olevat asukkaat olisivat olleet vaarassa. Ja vaikka vahinkoja ei sattuisikaan, niin tuskin asukkaat olisivat katselleet ihastuneina läheltä ohi kiitäviä suunnistajia.
Turvallisuuden takia poistimme kokonaan A-radan viimeisen rastin. Tämä käytännössä merkitsee sitä, että tuskin kukaan A-ja B-radan suunnistaja tulee kulkemaan työmaan kautta. Päätös ei ollut aivan helppo, sillä se romutti A-radan hienon viimeisen reitinvalintavälin ja jätti sen käyttöön joskus tulevina vuosina. B-rataan muutos ei käytännössä vaikuttanut.
Jostain syystä nämä SprinttiCuppien loppuviitoitukset tuottavat aina ongelmia. Eräänä vuonna loppuviitoitukselle syntyi "lämpöaallon" takia 15 cm syvä vesihauta, jolloin maali oli siirrettävä. Ja edellisen Malminkartanon sprintticupin loppuviitoitus oli vaihtunut syväksi sohjokentäksi. Ratamuutosta ei tehty, mutta kyllä loppuviitoitusta sitten kehuttiin "avantosuunnistukseksi"/kjs.
26.2026Lunta tulvillaan
Tämän aamupäivän saattoi vaikuttaa paljon SprinttiCupin ratoihin. Kiersin päivällä kaikki rastit ja paikoitelleen lunta oli kinostumisten takia polviin asti. Vain ajoradat olivat juoksukelpoisia, jalankulkutiet olivat pääosin aamulla liikkuneiden asukkaiden jalanjälkien varassa. Vain muutamiin paikkoihin oli aura ehtinyt. Mutta Malminkartanon lukemattomilla arkadeilla vallitsi lähes kesäkeli!
Viikonloppuna keli muuttuu suojaksi ja taivaalta tulee jopa silkkaa vettä. Lumen syvyys vähenee mutta toisaalta lumi on raskaampaa. Varmuuden vuoksi päätin siirtää muutamaa rastia. Siirto ei ollut montaa metriä, mutta se helpotti olennaisesti rastille pääsyä, jolloin ensimmäiset lähtijät eivät kohtuuttomasti joudu toimimaan "auraajina".
Lisäksi käyn vielä tiistaina oikein lapion kanssa tekemässä uraa muutamille rasteille. Viime vuosina siihen ei ole ollut tarvetta, mutta takavuosina tällaisiakin tilanteita tuli eteen.
25.2.2026Cafe Elo
SprinttiCupin tapahtumakeskuksen eli Puustellinaukion lähistöllä on Cafe Elo. Siellä kannattaa pistätyä sprintin jälkeen. Cafe Elo on avoinna klo 19.00 asti, joten siellä ehtii käydä ellei nyt osu kohdalle kovin pitkän lenkin päivä.
Kahvi- tai teekupin ääressä jälkipelikin sujuu mukavasti. Vien Cafe Eloon kansion, jossa on kaikkien ratojen reittianalyysit. Niiden avulla voi arvioida osuiko sprinttikauden avaus nappiin vai tuliko liikaa lisämetrejä. Toki julkaisen analyysit myös verkossa heti lähdön sulkemisen jälkeen eli klo 19.
23.2.2026Tiedotteita
Viikonloppuna kiinnitin noin 40 tolppailmoitusta Malminkartanon kaupunkisuunnistuksesta. Näin tieto tapahtumasta leviää malminkartanolaisten keskuuteen eivätkä sinne tänne sinkoilevat lamppupäiset suunnistajat pääse yllättämään.
Lisäksi asukkailla on mahdollisuus tutustua suunnistukseen ja kartanlukuun tutussa ympäristössä. Olipa eräskin asukas kertonut tyytyväisenä, että vasta suunnistuksen yhteydessä oli kulkenut reittejä, joita ei koskaan aiemmin ollut käyttänyt.
Enemmän tämä tiedottaminen pohjustaa silti hyvää yhteistyötä alueen asukkaiden ja yritysten kanssa kuin kerää asukkaita suunnistamaan. Omien varovaisten arviointieni mukaan keskimäärin reilu puolentusinaa asukasta on ollut mukana suunnistamassa. Joukossa on aina myös lapsia/kjs.
21.2.2026Ratamestarien terveiset
Ratamestarit kertovat ajatuksistaan, joilla ratoja on laadittu. Jos et vielä tiedä, minka radan aiot juosta, niin asia varmasti selviää lukemalla ratamestarien terveiset. Ja löytyy niissä pari muutakin hyvää vinkkiä, jotka auttavat selviytymaan radoista kunnialla/kjs.
14.2.2026RinttiReitti
Nyt on kymmenes kerta kun olen SprinttiCupin ratamestarina. Ensimmäinen kerta oli Lauttasaaressa vuonna 2017. Muut ovatkin sitten olleet täällä lähiympäristössani eli Kannelmäessä ja Malminkartanossa.
Ensimmäisillä kerroilla mittailin reittien pituuksia viivottimella. Luova laiskuus sai aikaan sen, että huomasin tarvitsevani mittaamiseen kunnon työkalun. Verkosta löysin hienon englantilaisen ratamestariohjelman 2DReRun.
Se tuntui aluksi ihan hyvältä, koska sillä pystyi piirtämään rastiväleille reittejä ja mitata niiden pituudet. Vähitellen sen käyttö alkoi kuitenkin olla turhan hankalakäyttöistä: esimerkiksi uutta reittiä ei voinut aloittaa aiemmin piirretystä reittistä vaan se oli aloitettava aina lähtörastista.
Vuoden 2018 Kannelmäen SprinttiCupin jälkeen päätin, että jos tämä ratamestariura saa jatkua, niin teen itselleni kunnon työkalun eli SprintRouten. Sen ensinmmäinen versio valmistui seuraavaksi kevääksi. Sillä saattoi käsitellä kerrallaan vain yhtä rataa. Jos ratoja oli useita, niin jokaiselle radalle oli avattava oma SprintRoute-ikkuna. Näinkin se toki toimi, mutta jos oli siirrettävä usealla radalla olevaa rastia, niin siirto oli tehtävä jokaisessa ikkunassa erikseen. Ja sama koski tietysti reittien piirtoa - sama reitti oli piirrettävä jokaiseen ikkunaan. Turhan oli työlästä!
Vuonna 2022 valmistui jo versio, jossa saattoi käsitellä kaikki neljä SprinttiCupin rataa kerralla. Sitä saattoi jo kutsua jonkinlaiseksi ratamestariohjelmaksi. Tein sillä kaikki radat ja vasta viikkoa ennen tapahtumaa vein ne Condesiin viimeistelyä varten.
Kesällä 2024 olin Railimon Matin takapiruna, kun hän teki SprinRoutella Mäntsälän Sprintin radat. Sitä ennen olin vielä laajentanut SprintRoutea niin, että sama rasti saattoi olla usealla radalla. Kaikki sujui mukavasti, mutta tällainen "kenttäkoe" osoitti selvästi, missä kohdin työkalun käyttö tuotti ylimääräistä vaivaa. Näitä ongelmakohtia korjailin vähitellen ja tammikuussa 2026 julkaisin valmiin SprintRouten. Samalla tein siitä myös suomenkielisen ja annoin sen nimeksi RinttiReitti.
RinttiReitti sopii reittianalyysien tekekemiseen myös pienien sprinttitapahtumien kuten kuntorastien ratamastaritehtäviin. Analyysien tekoon löytyy jo nyt riittävästi ohjeita ja opastusta. Sen sijaan ratamestaritehtäviin opastus on vielä "vaiheessa", mutta jonkinlainen luonnos syntynee kesään mennessä - varsinkin jos kevät on kovin myöhäinen ja sateinen.../kjs
11.2.2026Ratapiirros
Ratasuunnitteluun kuuluu olennaisesti myös kartan ulkonäkö - ratapiirroksen näkyminen sekä kartan asettelu. Ratapiirroksen osalta on olemassa IOF:n kuvaustapa, jota arvokilpailuissa on noudatettava. Sen sijaan SprinttiCuppien kaltaisissa harjoituksissa voi hyvin kokeilla, josko jonkin asian voisi kuvata selkeämmin tai muuten paremmin.
Esimerkiksi keskieurooppalaisen tiiviin rakennetun ympäristön kuvauksessa on kiinnitettävä enemmän huomiota ratapiirroksen erottumiseen verrattuna tyypillisen suomalaiseen lähiöön, jossa avoimia tiloja on enemmän. Ratamestariohjelma Condes antaa kokeiluille hyvät eväät, sillä jo pelkästään viivapaksuutta ja numeroiden kokoa voi vapaasti säädellä puhumattakoon näihin molempiin vielä mahdollisesti liitettävästä valkoisesta reunuksesta.
Vuonna 2022 kokeilin SprinttiCupin kartalla joitakin ratapiirroksen ominaisuuksia. Silloin päädyin seuraaviin havaintoihin:
- IOF:n ohjeen mukainen ratapiirroksen kuvaustapa on ihan hyvä, mutta mielestäni sprinttikartoissa on silloin oltava ainakin rastinumerolla mutta ehkä myös rastiympyrällä valkoinen reunus.
- Lihavoitu fontti Arial Bold tuntuu erottuvan paremmin taustasta.
- Ikäsuunnistajien 1:3000 mittakaavainen suurennus on hyvä. Siinä fontiksi riittää normaali Arial ilman lihavointia
- Rastinumeron valkoinen reunus 0.15 tuntuu hieman riittämättömältä. Toisaalta nimenomaan sprinttikartoissa valkoinen numeroreunus ja rastiympyrän reunus saattavat harhauttaa näyttämään kulkutieltä, joten sen kanssa on oltava hyvin varovainen.
Entä tänä vuonna. Tein tämän vuoden SprinttiCupin kartalle ratapiirroksen asetukset muistin mukaan nähdäkseni, ovatko ajatukseni viidessä vuodessa muuttunut. Tänään sain ensimmäiset koetulosteet. A-radan kartassa rastinumeron koko on 5 mm eli millin suurempi kuin IOF:n ohjeessa. B-radan kartassa rastinumeron lisäksi myös rastiympyrä on millin suurempi kuin IOF:llä, rastinumero on 6 mm ja rastiympyrä 8 mm.
Molemmissa kartoissa rastiympyrän viivapaksuus on 0.45 ja rastinumeron valkoinen reunus 0.25 eli molemmat ovat 0.1 normaalia leveämpiä. Ratapiirros näyttää jo nyt tosi selkeältä, mutta pientä säätöä se taitaa vielä tarvita/kjs.
5.2.2026Tapahtumatiedote
Eilen lähetin isännöitsijöille ja muillekin yhteistyökumppaneille tiedotteen Malminkartanon sprinttitapahtumasta. Sellaista olivat muutamat isännöitsijät toivoneet voidakseen jakaa sen asukkaille sähköisessä muodossa. Olipa eräs isännöitsijä marraskuussa lupaa myöntäessään sitä erikseen pyytänyt: ..olisi hyvä jos [..] informoitaisiin asiasta vielä sen tullessa ajankohtaiseksi. Hallituksessakin on ilmennyt kiinnostusta osallistua rastien etsintään.. Upeaa - ja olen varma, että tällä asenteella rastit löytyvät varmasti.
Kerroin myös tiedotteen jakelun yhteydessä, että tulen puolitoista viikkoa ennen tapahtuma viemään pihoihin tolppailmoituksia. Tästä syystä tänään eräs isännöitsijä tiedusteli ystävällisesti, että käyttekö itse jakamassa kyseisiä tiedotteita taloyhtiöille?
Vastasin hänelle, että sitä emme tee ja perustelin asiaa seuraavasti:
Ei jaeta, sen sijaan 10 vuoden kokemusteni mukaan pihoissa olevat tolppailmoitukset menevät hyvin perille. Tapahtuman jälkeisinä päivinä, kun poistan ilmoitukset, jututan näkemiäni asukkaita. Heistä suurin piirtein joka toinen on nähnyt ilmoituksen.
Jos asiaa ajattelee "markkinointimielessä", pidän sitä - vaikka en olekaan alan asiantuntija - aivan erinomaisena tuloksena. Tosin otos ei ole ihan reilu, koska siihen sattuu enemmän liikkuvia ihmisiä kuin niitä, jotka viihtyvät paremmin sisätilossa, mutta silti se on riittävän suuntaa-antava.
Ja jos pihassa ei näy ilmoitusta, se on merkki siitä, että pihassa ei välttämättä tule suunnistajiakaan näkymään, mutta ainahan joku eksyy.
PS. As.oy. [..] pihassa suunnistajia tulee näkymään. Tämänhetkisten ratasuunnitelmien mukaan B-radan noin sadasta suunnistajista vain pieni osa tulee kulkemaan vaaleansinistä reittiä. Sen sijaan pinkkiä ja vaaleanpunaista reittiä tuskin kukaan käyttää, sillä ne ovat huonoja eli liian pitkiä reittejä. Valtaosa käyttää parasta eli nopeinta sinistä reittiä. Se ei tule pihaan. Muiden ratojen suunnistajat tuskin kulkevat pihan kautta/kjs.
4.2.2026Lämmittelykartta
Maaliskuun illat ovat petollisia. Tästä syystä on hyvä lämmitellä kunnolla ennen rastien kiertoa. Lämmittelyradalla se sujuu mukavasti ja samalla saa tuntumaa, miten lamppu toimii ja kartta kääntyy kädessä suunnistuksen mukaan.
Lämmittelykarttoja on kaksi, toinen puolen kilometrin ja 4 rastin ja toinen kilometrin ja 8 rastin rata. Ratamestarina on ollut ElK. Kartan voi ladata täältä. Kartta on A5-kokoinen, joten molemmat radat mahtuvat hyvin A4-arkille.
PS. Viime vuonna joku oli onnistunut lataamaan lämmittelykartakseen sivulla olleen pienen linkkikuvan ja ihmetteli sitten, että aika huono se lämmittelykartta oli. Tästä syystä pienensin nyt linkkikuvan niin pieneksi, ettei sillä varmasti voi suunnistaa ja kirjasin alle vielä tulostusohjeet.
28.1.2026Rataluonnokset valmiit
Rataluonnokset ovat valmistuneet - tai ainakin niin pitkällä kuin talvirastien radat voivat olla, sillä aikainen kevät ja pehmeät nurmikot saattavat vaatia ratoihin isojakin muutoksia. Paria rataa hiotaan vielä, joten alla oleva taulukko ei varmasti ole lopullinen/kjs.
| Rata | Laatu | Pituus (m) |
Rastit | Kiertävyys (kuljettu matka / linnuntie) |
Paluu omille jäljille (m) | Kartan mittakaava |
|---|---|---|---|---|---|---|
| A | Vaikea | 3.7 | 17 | 1.35 | <80 m | 1:4000 |
| B | Vaikea | 3.1 | 15 | 1.45 | <20 m | 1:3250 |
| C | Puoli- vaikea | 2.3 | 12 | 1.15 | 0 m | 1:3000 |
| Cmini | Helppo | 1.0 | 7 | 1.15 | 0 m | 1:2000 |
Sarake Kiertävyys kuvaa todellisen juoksumatkan ja linnuntie-etäisyyden välistä suhdetta. Sitä on käyttänyt esimerkiksi huippuratamestari Mikko "Lammikko" Eskola. Hyvillä radolla kiertävyyden tulisi olla vähintään 1.3.
Sarake Paluu omille jäljille kertoo, kuinka paljon lyhyimmällä reitillä on joutunut palaamaan takaisinpäin samaa reittiä.
Ratojen luonteeseen palaamme aikanaan ratamestarien terveisissä. Erityisesti kuitenkin omia harjoitusohjelmiaan suunnittelevien kannattaa noteerata, että A- ja B- rata kulkevat paljolti eri alueilla. Vain yksi rastiväli on yhteinen ja samoja rasteja on vain muutamia. Molemmat radat voi siis juosta mainiosti.
Sama koskee myös B- ja C-ratoja - yhteisiä rastivälejä ei ole ainuttakaan ja samoja rastejakin vain muutama. Puolivaikea C-rata on myös aiempiin vuosiin verrattuna hieman vaativampi, sillä aloittelijoille tarkoitettu rata Cmini on helppo/kjs.
25.1.2026Ratasuunnittelu ja reitinvalinnat
Sprinttiratojen "ratamestaroinnissa" voi painottaa eri asioita. Esimerkiksi voi tehdä radasta suoraviivaisen ja vauhdikkaan tai sitten täysin toisenlaisen eli tarkkuutta vaativan. Avarammin ajatellen joku voi myös etsiä rataan mielenkiintoisia rastipisteitä, toinen muokkaa radasta sellaisen, jossa suurin haaste on koko ajan pysyä reitillä. Kolmas taas panee painoa eri reittien pituuteen ja niiden matkaeroihin.
Reitinvalintaa voi myö laajentaa siten, että suunnistajat voivat käyttää hyväkseen omia vahvuuksiaan - rastivälin pohja-aika voidaan juosta eriluonteisilla reiteillä - pitemmällä vauhdikkaalla reitillä tai lyhyemmällä, mutta mutkittelevalla tai portaita sisältävällä hitaammalla reitillä.
Hyvällä radalla on varmasti ulottuvuuksia näistä kaikista mahdollisuuksista. Itse tykkään ajatuksesta luoda rastivälejä, joilla on runsaasti reitinvalintoja. Silloin ratasuunnittelussa on oltava työkalu, jonka avulla voi automaattisesti mitata eri reittien matkapituuksia. Ja kun tähän vielä liittää hidastavien esteiden kuten portaiden ja käännösten vaikutuksen, niin ollaankin jo aika pitkällä reitinvalintojen arvioinnissa.
Reittien pituuksien mittaamisessa työkaluni SprintRoute eli sen suomenkielinen versio RinttiReitti on ollut suureksi avuksi. Seuraavissa kuvissa on muutama käytännön esimerkki siitä, miten pienilläkin rastipisteen siirroilla ratamestari pystyy vaikuttamaan reitinvalintoihin. Esimerkki on myös ajankohtainen, koska se on Malminkartanosta ja antaa viitteitä eräästä A- tai B-radan rastivälistä.
Keskimmäisessä kuvassa (2) sinisen ja punaisen reitin matkat ovat yhtä pitkät. Jos rastipistettä siirtää 17-18 metriä vasempaan (1) tai oikeaan (3), toinen reitti tulee yli 30 metriä lyhyemmäksi - se vaikuttaa varmasti reitinvalintaan. Mutta jos lyhyemmän reitin suunnalla onkin portaita, niin tilanne on jo toinen. Samalla on otettava huomioon sekin, näin pitkä matkaero vaikuttaa myös seuraavan rastivälin reitinvalintaan eli seuraavan rastin paikkaa voi joutua myös tarkistamaan.
Esimerkillä haluan tahdentää sitä, että ratamestarin on rastipistettä valitessaan otettava huomioon reittipituudet - tässäkin tapauksessa käytettävissä on runsaasti rastipisteitä - erilaisia pensaanpäitä, nurmikaistaleiden kulmia tai puita lähes muutaman metrin välein kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Tästä syystä rastin siirto jo 10 metrin verran voi olla merkityksellinen, vastaahan se noin 20 metrin matkaeroa, mikä lyhyellä välillä voi olla aivan ratkaiseva.
PS. RinttiReitistä on valmistunut uusi versio. Se on vihdoinkin versio 1.00 eli eräällä tavalla RinttiReitti on nyt valmis. Uusi versio on suomenkielinen. Tätä "työkalua" olen vuosien ajan rakentanut oman ratamestarityön avuksi - ilman näitä vuotuisia Spritticuppeja RinttiReittiä ei koskaan olisi syntynyt.
RinttiReittiä pääsee käyttämään osoitteesta sprintroute.info . Jos eteen tulee ongelmia, niin sivun ylälaidassa näkyvään sähköpostiin voi lähettää kysymyksiä/kjs.
21.1.2026Kaupunkisuunnistamaan Malminkartanoon
Alueella ilmestyvä paikallislehti Tanotorvi julkaisi lyhyen uutisen Malminkartanon suunnistustapahtumasta ja ihan kuva kera. Uutisessa houkuteltiin myös asukkaita kokeilemaan kaupunkisuunnistusta - voit löytää kotiypäristöstäsi yllättäviä reittejä, joita et ole koskaan aikaisemmin tullut kulkeneeksi/kjs.
Tanotorven tammikuun numeron eittämätön pääuutinen liittyi paikallisen vapaapalokunnan Kaarelan VPK:n ja Friherssin VPK:n yhdistymiseen Myyrmäen VPK:ksi. Etusivuun kuvassa olikin kaksi komeaa palo-autoa sekä kuva Palotien paloasemasta 1950-luvulta. Kaarelan VPK:n paloauto lienee tuttu lukemattomille Kaarelan seudun lapsille: sehän oli hyvin toivottu vieras monissa lastentapahtumissakin/kjs.
17.1.2026Tärkeä ilmoitus
Tapahtuman järjestämiseen liittuvistä luvista tärkein on tietysti Helsingin kaupungilta haettava lupa käyttää katuja ja puistoja ja muita kaupungin hallitsemia alueita suunnistamiseen. Itse asiassa kyse on virallisesta Tapahtumailmoituksesta, jolla Helsingin Suunnisjat vuokraa Malminkartanosta Helsingin Kaupunkiympäristön toimialan hallinnoimia alueita suunnistustapahtumaa varten.
Vuokrauksesta ei peritä korvausta, koska kyse on yleisölle pääsymaksuttomasta tapahtumasta. Tuskin meillä juuri yleisöä olisikaan ellei siihen lasketa mukaan ohi kulkevia malminkartanolaisia. Karttamaksu toki peritään, mutta se vain korvaus kartasta, ei mikään pääsymaksu.
Lupaan liittyy tiettyjä ehtoja, jotka ovat varsin tavanomaisia - esimerkiksi tapahtuma ei saa estää yleistä kulkemista eikä ratoja saa suunnitella siten, että puusto, kasvillisuus tai eläimistö tarpeettomasti vahoingoituvat. Ja kilpailun aiheuttamat roskat ja rakennelmat on korjattava pois eli rastipukit ja kieltonauhoitukset on poistettava tapahtuman jälkeen. Niin kauan kuin osanottajien määrä alittaa 500 henkeä, ei myöskaan ole tarvista laatia esimerkiksi jätehuoltosuunnitelmaa.
Lähetin tapatumailmoituksen lauantaina 3.tammikuun. Jo seuraavana perjantaina 9.1. oli tehty päätös, joka jo samana päivänä kilahti sähköpostiini. Todella nopeaa toimintaa, kun ottaa huomioon, että tavanomaisia päätöksiä ei välttämättä tehdä ihan joka päivä vaan esimerkiski vain perjantaisin. Päätöksen numerosta saattoi päätellä, että Malminkartanon SprinttiCuppiin liittyvä päätös on tämän vuoden kymmenes - kaupungissa tapahtuu koko ajan kaikenlaista.
Lähetänkin lopuksi taas kerran lämpimät kiitokset asian valmistelijalle MÅ:lle, joka on jo vuosia hoitanut hienosti näitä Kannelmäen ja Malminkartanon SprinttiCuppin liittyviä lupa-asioita Kaupunkiympäristössä eli Kymp'íssä - eli kympin arvoinen suoritus tälläkin kertaa/kjs.
Tapahtumailmoituksista ja -luvista löytyy mukavasti tietoa Helsingin kaupungin sivuilta.
16.1.2026... ja myös saatu
Jatkoa edellisestä päivityksestä
Lupahankinnassa käytin apuna Powerpointtia. Kullekin toimijalle olin varannut yhden "dian" eli kuvapohjan. Siinä oli isännöitsijän ja hänen toimistonsa tiedot sekä palanen sprinttikartasta, johon yhtiön alue oli merkitty.
Tälle sivulle kirjasin paitsi saamani luvan, myös toisesta viestistä alkaen tiedot lähteneiden viestien päivämääristä. Dian pohja oli aluksi valkoinen. Kun olin lähettänyt ensimmäisen lupapyynnön, vaihdoin pohjavärin keltaiseksi. Ja kun sain luvan, kirjasin lupatekstin sivulle ja vaihdon dian pohjan vihreäksi.
Punaista väriä eli kieltoa ei tarvinnut käyttää kuin kerran - taloyhtiöllä käynnistyi vuoden alusta linjaremontti, joka jatkui pitkälle kevääseen. Muitakin värejä oli ja ne liittyvät isännöitsijöien vaihtumiseen tai lupiin liittyviin ehtoihin.
Powerpoint on osoittautunut vuosien varrella näppäräksi tavaksi hallita lupatilannetta. Värikoodauksen avulla yleiskuvasta näkee hyvin yhtiöt, joista esimerkiksi lupa puuttuu tai joiden lupiin liittyi ehtoja.
Kaikki ei lupahankinnassa tietysti suju kuin elokuvissa. Suurin osa toimijoista, joille asia oli tuttu, vastasi nopeasti - samana tai seuraavana päivänä. Vastaukset olivat lyhyitä kuten "Meidän puolesta tämä sopii mainiosti", "Tämä on ok" tai "Moikka, sopii hyvin".
Moni isännöitsija jatkoi lupapyynnön taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle, jolloin luvan saamiseen saattoi kestää pitempään sen mukaan, miten hallitukset kokoontuivat tai pitivät sähköpostikokouksiaan. Hallitusten puheenjohtajat ovat myös mainioita yhteyshenkilöitä, koska he tuntevat hyvin talon käytännöt. Samalla tieto tapahtumasta alkaa levitä talon asukkaiden keskuuteen.
Eräät isännöitsijät asettivat nurmikoihin liittyviä rajoituksia kuten "Nurmikot ja istutukset olisi hyvä rajata nauhoituksilla, etenkin jos talvi on vähäluminen" ja toinen "Nurmikoita ei saa käyttää, vaan tulee käyttää pihateitä". Rajoitteita tuli noin puolelta tusinalta taloyhtiötä. Useimmilla onkin tavallista laajempia nurmikoita tai komeita istutuksia. Käytännössä vaatimukset eivät aiheuta vaikeuksia, koska ne on helppo täyttää hyvällä ratasuunnittelulla tai kieltonauhoituksilla.
Oma lukunsa ovat sitten ne muutamat, joiden vastauksia joutuu hankkimaan pihtien ja hohtimien kera. Eräälle toimijalle lähetin kuukauden aikana kolme sähköpostia ja yhden kirjeen. Vastauksia ei kuulunut. Sen jälkeen etsin kohteesta toisen henkilön, jonka tiesin voivan myös vastata lupapyyntööni. Häneltä tuli jo seuraavana päivänä kiva vastaus: "Siitä vaan reippailemaan eli lupa annettu" ja hymiö perään. Ensimmäisen pyynnön saanutkin vastasi aikanaan myöntäen toki luvan ja valittaen olleensa hyvin kiireinen.
Kaiken kaikkiaan lupahankinta vie aikaa, mutta ei kohtuuttomasti. Tärkeintä on pitää langat hyvin käsissään eli kirjata luvat ja lähteneet viestit. Sähköpostijärjestelmään sisältyvä viestien hakumahdollisuus tietysti autaa, mutta sen varaan ei kannata asiaa jättää - viestien plaraamiseen menisi silloin aivan liian paljon aikaa.
Alla vielä kuva lupatilanteesta reilun kuukauden kuluttua lupahankinnan aloituksesta. Tilanne oli silloin jo melkoisen hyvä - niilläkin luvilla radat olisi voinut jo hyvin tehdä. Toisaalta itse tykkään hankkia ensin kaikki luvat, jolloin sitten ratasuunnittelun aikana ei tarvitse harmitellä sitä, että radasta tulisi varmasti parempi, jos tuollekin alueelle saisi yhden rastin vietyä. Eli minkä taakseen jättää, sen edestään löytää/kjs.
12.1.2026Lupia on haettu ....
Aloitin Malminkartanon Sprintticupin lupahankinnan jo lokakuussa. Ensimmäinen viesti lähti 7.10.2026 Malminkartanon kirjastolle. Ei - en suunnittele SprinttiCuppiin sisäsuunnistusosiota vaan siksi, että Malminkartanon kirjaston aula on omiaan suunnistajien rekisteröintiä ja tuloslaskentaa varten. Sen ymmärtää viimeistään silloin, kun pakkanen alkaa kiristyä.
Aulaan voi myös jättää varusteitaan suunnistuksen ajaksi. Kirjaston lupakin tuli nopeasti siitä huolimatta, että alunperin vaihtoehtona ollut seuraavan viikon keskiviikko olisi sopinut kirjastolle paremmin - .. Tervetuloa vain kirjastoon! Kuulostaapa todella mukavalta tapahtumalta.
Eteläisessä Malminkartanossa on kaikkiaan 70 toimijaa, joiden hallitsemilta alueilta pyysin lupaa. Näistä valtaosa on asunto- ja kiinteistöyhtiöitä. Näiden lisäksi on kymmmenkunta muuta toimijaa, kuten koulu, päiväkoteja, nuorisotalo ja seurakunnallisia tiloja.
Suurimmalle osalle lähti lokakuun aikana sähköpostiviesti, jossa kerroin tapahtumasta. Viestin alkuun olin liittänyt myös otteen vuoden 2023 Malminkartanon Sprintticupin luvasta ja samalla toivoen, että hyvä yhteistyö voisi jatkua myös keväällä 2026. Alla olevista kartoissa näkyy jo lokakuun aikana kertyneet luvat.
Isännöintimarkkinoilla on viimeisen kolme vuoden aikana tapahtunut isoja muutoksia. Niinpä ei ollut ihme, että moni vuoden 2023 isännöitsijä oli vaihtunut. Uusia osoitteita jouduin sitten etsimään - ensin isännöisijätoimistoa ja sitten vielä toimistosta isännöitsijän yhteystietoja. Tästä on esimerkkejä täällä.
Kuullostaa työläältä, mutta sitä se ei ollut - Gmailin mallikirjasto nopeutti hommaa valtavasti. Kun kerran oli tallettanut malliksi viestipohjat lupapyynnöstä ja isännäitsijätiedustelusta, niin itse viestejä varten ei sitten enää tarvinnut muuta kuin lisätä alkuun viestin saajan yksilöintitiedot ja osoitteet. Näin viestin saattoi lähettää muutamalla napinpainalluksella/kjs.
Jatkuu...
5.1.2026Ratasuunnittelu on jo hyvässä vauhdissa
Ratasuunnittelu käynnistyi heti vuoden alussa. Aikaahan on vaikka kuinka paljon, mutta kokemukseni mukaan ratasuunnittelu vie pääasiassa kalenteriaikaa, ei niinkään suunnitteluun varattua aikaa. Radat ikäänkuin kypsyvät kun niitä katselee ja käy maastossa lenkillä, sillä aina niistä tuntuu löytyvän parannettavaa.
Tavoite on tehdä ratoja hieman samaan tyyliin kuin aiemminkin - reitinvalintaa ja selkeitä pisteitä. Mahdollisimman monella rastivälillä tulisi olla vähintään kaksi varteenotettavaa reittiä ja pitemmillä väleillä vielä enemmän. Lisäksi reitit saisivat olla hieman erityyppisiä - jotkut selkeitä ja suoraviivaisia ja toiset taas enemmän mutkittelevia taitoa vaativia, jolloin reitinvalinnassa voisi käyttää hyödykseen omia vahvuuksiaan.
Reittien määrä sinänsä ei ole tärkeää, vaan se, että suunnistajat jakaantuisivat mahdollisimman monelle eri reitille - eli hieman samaan tapaan kuin viime vuonna Kannelmäen SprinttiCupissa. Parhaimmillaan se näkyi A-radan kuningasvälillä 14-15 ja B-radan kuningasvälillä 13-14, joilla molemmilla kymppikärki käytti 4-6 eri reittiä.
Toinen tavoite on käyttää selkeitä rastipisteitä, jotta illan pimeydessä aikaa ei tuhraudu lampun kääntelyyn ja lipun etsimiseenn. Päiväsprinteissähän tätä ongelmaa ei ole. Kolmas tavoite onkin uusi: A- ja B-radalla saisi olla pääosin eri rasteja, jotta olisi mahdollisuus juosta molemmat radat. Tämä ihan senkin takia, että SM-kisat ovat jo toukokuussa, jolloin sitä ennen ehtii kiertää hyviä ratoja vain rajallisesti.
Lisäksi tavoittelemme myös ajatusta, että A-rata olisi enemmän nykysprintin tyyppinen eli verraten vauhdikas ja sisältäisi runsaasti pitkähköjä rastivälejä kun taas B-rata saisi olla enemmän ikäsuunnistajien makuun, runsasrastinen ja malttia vaativa.
Molempien ratojen ensimmäiset luonnokset ovat jo valmiit. Pikaisesti katsoen näyttää kivalta - varsinkin tavoite A-ja B-ratojen erilaisuudesta näyttää hyvinkin toteutuvan. Ja reitinvalintaa tulee olemaan runsaasti, joten näillä radoilla suunnistajan aika ei varmasti käy pitkäksi/kjs.
1.1.2026Tästä se taas alkaa
Malminkartanon SprinttiCupin alkuun on noin kaksi kuukautta. Valmistelut ovat hyvässä vauhdissa, sillä ensimmäiset kirjeet isännöitsijöille lähtivät jo lokakuun alussa. Kaikkiaan alueella on noin 70 toimijaa, joten runsaasti sähköposteja ja jopa yksi kirje oli lähetettävä ennenkuin luvat olivat valmiit. Lupahankinnasta myöhemmin lisää - tälläkään kertaa se ei mennyt aivan nuottien mukaan.
Ratasuunnittelu on alkuvaiheissaan joskin radasta A on olemassa jo hyvä luonnos. Tosin siinä on vielä hiottavaa, koska maaliskuun alussa voipi olla "hanget korkeat nietokset" tai kevät on jo ehtinyt niin pitkälle, että lumen alta paljastuneet pehmeät nurmikot on suojattava suunnistajien nastareilta. Radoissa on otettava huomioon molemmat mahdollisuudet. Toivottavasti helmikuun lopussa nähdään, mihin suuntaan kevääntulo tulee kallistumaan.
Sivuston otsikkokuvien luominen on aina ollut mielenkiintoinen homma ja niin nytkin. Tällä kertaa käytin Helsingin kaupungin ympäristätoimmen 3D- eli kolmiulotteista kaupunkimallia. Kaupunki näkyy mallissa viistokuvana eli vinosti kuvatuna ilmakuvana. Mallia voi katsella eri ilmansuunnista ja eri korkeuskulmista. Alla olevassa kuvassa on palanen Senaatintoria ja taustalla nuoruudenmaisemani Kruunuhaassa. Mallin katselu tuntuu vaativan tietokoneelta tavallista enemmän tehoa, joten aivan perusläppärillä homma ei suju kovin sulavasti.
Niin, vielä yksi asia, jonka tarkkaavainen lukija onkin jo sivun yläotsikosta todennut - tällä kertaa ratamestarina on lisäkseni myös Emil Koivula H21. Ehkäpä kevään mittaan saadaan lukea myös hänen päiväkirjamerkintöjään/kjs.
