Kommentit:

Blogin pito on päättynyt

Ratamestarin päiväkirjasta...

21.3.2023RASTIVÄLIVIIVAN TAIVUTUS JA KIELLETYN ALUEEN NAUHOITUS

Rastiväliviivan taivutus

Rastiväliviiva on hyvä apu reitinvalinnassa - mitä kauemmaksi rastiväliviivasta ajautuu, sitä pitemmäksi matka käy. Mutta ongelmia syntyy, jos rastiväliviiva ylittää tai kulkee hyvin lähellä välille kuulumatonta rastia. Ongelma ratkeaa kahdella tavalla: taivuttamalla rastiväliviivaa tai poistamalla "häiritsevä" rasti.

B-radan Parivaljakontien säksätyksessä rastiväliviiva oli ongelma. Junaradan alituksen jälkeen suunnistajat tulivat säksätyksen keskimmäiselle rastille (71). Rastiväliviiva kulki itäisimmän rastin (70) rastiympyrän yli. Säksätyksessä oli kolme rastia ja kaikki sarjat juoksivat ne eri järjestyksessä. Lisää rasteja en halunut, joten ratkaisin asian taivuttamalla rastiväliviivaa alla olevan kuvan C osoittamalla tavalla.

Rastiväliviivan taivutus
B-radan rastiväliviiva 7-8: Taivutus oikean kautta (A), ei taivutusta (B) ja taivutus vasemman kautta (C). Vaihtoehto C oli käytössä kilpailukartassa.

Rastiväliviivan voi taivuttaa monella tavalla. Yhden kaksiosaisen murtoviivan asemesta välille kuulumattoman rastin voi ohittaa esimerkiksi pitkällä kaarella - sen suunnistajaa todennäköisesti erottaa kartalta paremmin kuin murtoviivan.

Parempi ratkaisu on ohittaa välille kuulumaton rasti pienellä kaarella, jolloin rastiväliviivan alkupää olisi oikeansuuntainen, mikä helpottaisi rastilta lähtöä. Ikävä kyllä ratamestariohjelma Condes ei anna mahdollisuutta rastiväliviivan piirtämiseen kaarella vaan on turvauduttava köyhän miehen kaareen eli moniosaiseen murtoviivaan. Se ei enää näytä ollenkaan hyvältä.

Rastiväliviivan kaaritaivutus
B-radan rastiväliviiva 7-8: Taivutus pitkällä kaarella (A), taivutus lyhyellä kaarella (B) ja taivutus murtoviivalla (C). Vaihtoehdot A ja B eivät ole mahdollisia Condes-ratamestariohjelmassa.

Muita taivutustapoja ei tullut mieleen. Yksinkertainen ratkaisu olisi tietysti ollut häiritsevän rastin poisto tai käyttää radalla B samoja rastivälejä kuin jollakin toisella radalla. Kumpikaan vaihtoehto ei kelvannut - molemmat olisivat vaan huonontaneet rataa. Niinpä uuden rastin lisääminen olisi ollut ainoa kunnollinen vaihtoehto, jos rastiväliviivaa ei kertakaikkiaan halua tai saa taivuttaa.

Rastin poisto ja lisäys
B-radan rastiväliviiva 7-8: Rasti 70 on jätetty pois (A) ja rasti 71 on korvattu kokonaan uudella rastilla 82 (B).

Kielletyn alueen nauhoitus

Kielletyista alueista ja niiden käytöstä kerroin jo Ratamestarin Terveisissä. Erityisesti korostin, että olen käyttänyt kiellettyjä alueita myös ratasuunnittelun tukena eli halusin välttää liian yksinkertaisten reittien valitsemista. Ja olihan taustalla myös tarve suojata pensaita ja samalla estää suunnistajien juoksu pysäköityjen autojen lomitse.

Tästä syystä oli yllättynyt kun kuulin, että kielletyt alueet on aina merkittävä nauhoituksella, sillä muuten suunnistaja ei kykene erottamaan, missä kielletyn alueen reuna kulkee.

Ensinnäkin IOF:n sprinttikartan kuvausohje tuntee kielletyn alueen kolme käyttötapaa: alueen reuna merkitty yhtenäisesti, katkonaisesti tai reunaa ei ole merkitä lainkaan. Kaikki kolme ovat siis mahdollisia käyttää eri tilanteissa. Esimerkiksi pysäköintialueen merkitseminen nauhoituksella kielletyksi taitaa olla autojen takia aika hankalaa.

Kielletty alue IOF:n ohjeen mukaan
Ote Kansainvälisen Suunnistusliiton (IOF) sprinttikartan kuvausohjeesta kohdasta Ylityskielto (708 Out-of-bounds boundary) ja Kielletty alue (709 Out-of-bounds area).

Lisäksi ihmettelin, miksi suunnistaja ei kykenisi havaitsemaan kielletyn alueen reunaa maastossa, jos sitä ei ole merkitty nauhalla. Se on luonteeltaan samanlainen kielletty alue kuin esimerkiksi oliivilla merkitty kielletty tonttialue tai tummanvihreällä merkitty läpäisemätön pensasrivistö. Ehkä ongelma on vain se, että kielletyt alueet on tähän asti totuttu näkemään nauhoilla merkittyinä.

Kielletty alue
Kielletyt alueet suojaavat pensaita ja toisaalta estävät autojen lomitse juoksun. Eteläisen pensasaidan itäpäässä olevaa pensasaitaa en suojannut, koska kaikilla järkevillä reitinvalinnoilla sen läpi ei kuljettu muualta kuin oliivin alueen vierestä.

Samanlaista keskustelua käytiin jo kymmenen vuotta sitten, jolloin monet olivat sitä mieltä, että oliivinvihreitä tonttialueita olisi syytä merkitä, esimerkiksi: "merkataan kielletyn alueen nauhalla kaikki vähänkään reitin varrella olevat oliivinvihreät alueet (muut kielletyt myös), jos oliivinvihreää ei rajoita yli metrin korkuinen este, sillä paljoa matalampia kilpavauhdissa etenevä suunnistaja ei taida huomioida" [Elonen sprintti 2012].

Tosin silloinkin taisi enemmistö olla samaa mieltä kun eräs toinen suunnistaja: "Ei kai nyt [..] jokaista hoidettua nurmenkaistaletta, joka on tonttia, mennä merkkaamaan nauhoin. Mennään nyt vielä 5 vuotta, niin tuo pihamaasymboli alkaa mennä pikkuhiljaa perille." [Elonen sprintti 2012].

Kadriorg-puisto
Kadriorg-puisto, Tallinna

Lopuksi

Malminkartanon Sprintticupin tiimoilta tärkeimmät asiat on nyt pureksittu. Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon: eniten harmitti se, että en saanut Reittihärveliä tai Liveloxia mukaan. Reittihärveliin tarvittavasta tulostiedostosta en enää viime tipassa ehtinyt saada selvyyttä ja vaikka Liveloxin asennus saattoi kilpailupäivänä onnistua, niin aika loppui kesken. Olisi ollut mielenkiintoista laventaa reittianalyysia kilpailijoiden käyttämillä reiteillä - ne ovat ainakin ratamestarille ja miksipä ei muillekin kullanarvoista tietoa. Esimerkiksi käy HS:n yhteislähdön sprinttiharjoitus Malminkartanossa tammikuussa 2023.

Omasta mielestäni Malminkartanon Sprintticup 2023 sujui ihan mukavasti. Kilpailijat taisivat olla pääosin tyytyväisiä ja osa vielä palautesivun perusteella enemmänkin kuin tyytyväisiä. Varmaan myös toimitsijat, jotka pääsivät sisätiloihin. Hyvä niin. Itselleni kirjaan kuitenkin ensi vuoden parannuskohteiksi: 1) ratapainatuksen 2) rastiväliviivojen taivuttamattomuuden ja 3) Reittihärvelin tai Liveloxin. Jos Sinulle tulee jotain vielä mieleen, nyt on oikea aika se kertoa. Nähdään Kannelmäen sprintticupissa keväällä 2024.

Maalissa
Maalissa (kuva: Tuulikki Saari)

19.3.2023RATAPIIRROKSESTA

Eniten sain kommentteja ratapiirroksesta. Siihen on kyllä syytäkin. Sinänsä ratapiirroksessa ei ollut teknistä vikaa, mutta ei se ihan mennyt ajatusteni mukaan.

Viime vuonna suunnittelin tekeväni ratapiirroksen kansainvälisen suunnistusliiton IOF:n ohjeista poiketen, koska edellisinä vuosina ratapiirroksen havaittavuutta oli moitittu - piirrosta pidettiin liian hentoisena eli se ei oikein tuntunut erottuvan pimeässä lampun valossa. Itse olin tästä samaa mieltä. Kirjoitinkin asiasta viime vuoden Kannelmäen sprintticupin blogissani. Aika loppui kuitenkin silloin kesken ja radat tulostettiin IOF:n mukaisesti.

Tänä vuonna päätin kokeilla paremmin erottuvaa ratapiirrosta eli poiketa IOF:n ohjeista. Ajattelin, että se, mikä kirkkaassa päivänvalossa näkyy hyvin, ei välttämättä näy hyvin hämärässä tai pimeässä lampunvalossa. Koetulostus osoitti, että uudenlainen ratapiirros erottui kartasta tosi hyvin, mutta myös IOF:n ohjeiden mukainen tulostus oli riittävän selkeä. Pienen keskustelun jälkeen valitsin IOF:n lopulliseksi tulostustavaksi.

Mutta - koetulostukset oli tehty suoraan Condes-ratamestariohjelmasta. Sen sijaan lopulliset tulosteet oli ensin tulostettu Condesista PDF-tiedostoksi ja vasta siitä tulostettu paperille. Ero IOF:n ohjeiden mukaisten tulosteiden välillä ei ollut suuri, mutta ainakin minun silmäni sen paperilta katsoen erotti. PDF:sta tullut tuloste näytti aavistuksen verran hennommalta - ikäänkuin PDF olisi kaventanut rastiympyröiden ja rastiväliviivojen leveyttä. Alla olevassa kuvassa eron voi huomata - kuva on tehty samalla skannauksella, jotta kuvankäsittely ei pääsisi vaikuttamaan asiaan.

Ratapiirroksen tulostustavat
A on uusi parannettu ratatulostus, B on koetulostus suoraan Condes-ratamestariohjelmasta ja C on lopullinen tulostus Condesin tuottamasta PDF-tiedostosta. Karttaan on koetulostuksen jälkeen tehty pieniä korjauksia, mutta ne eivät vaikuta asiaan. B-kuvaan on myös jäänyt A-kuvan mukaiset koodit.

Seuraavassa blogissa on juttua rastiväliviivasta ja kielletyn alueen merkitsemisestä. Molemmat pieniä asioita, mutta ehkä juuri sen takia niistä syntyi mielenkiintoista keskustelua. Se on näillä näkymin viimeinen päivitys, ellei jotain uutta mielenkiintoista jutun juurta tule esille.

17.3.2023VÄÄRIÄ LEIMAUKSIA

Rasteja oli lähekkäin. Sitä ratamestarin terveisissä asiaa korostin ja pyysin tarkistamaan koodin, jos rasti on epävarma. Tästä huolimatta vääriä leimauksia tuli monelle suunnistajealle, jopa nimimiehille.

Vääriä leimaksia oli A-radalla 9, B-radalla 7 ja F-radalla 1 eli yhteensä 17. Lisäksi oli muutamia Emitin hyytymisiä. Kaikkiaan osanottajia oli 215 eli leimuasviheitä oli noin 8%. Joka tapauksessa turhan paljon.

A-radan hylkäyksistä kolme aiheutui väärällä ykkösrastilla käymisestä, neljä kolmosrastin ohijuoksusta ja kaksi väärällä nelosrastilla käymisestä.

A-radan väärät leimaukset
A-radan ykkösrastin väärät leimaukset aiheutuivat rastilla 50 (aidan kulma). Oikea rasti olisi ollut 51 (pensasrivin kulma).
Rasti 3 jää helposti väliin, koska rastiväliviiva jatkuu samansuuntaisena seuraavalle rastille
Väärä nelosrasti on tilastotappio, rastit ovat eri puolilla taloa, toinen sisä- ja toinen ulkonurkassa.

B-radalla suurin osa hylkäyksistä aiheutui rastin ohijuoksusta rasteilla 12 ja 14

A-radan väärät leimaukset
B-radalla hylkäykset aiheutuivat rastilla 12 ja 14. Molempien ohi voi helposti juosta, koska rastiväliviiva jatkuu samansuuntaisena seuraavalle rastille

Kuvittelen, että A-radan ykkösrastin väärät leimaukset menevät kiireen tiliin. Erskinen korttelin säksätys heti alkuun taisi yllättää monet. Kun siihen lisää vielä sen, että väärä rasti tulee näkyviin matkalla omalle rastille, niin virheen ymmärtää. Tuskin rastin 51 sijoittaminen viitisen metriä pohjoiseen pensaan juureen olisi sekään estänyt leimausvirhettä. Rastien ohijuoksuille löytyy sitten useitakin syitä. Niistä lisää seuraavassa blogipäivityksessä.

16.3.2023KISAT KÄYTY

Malminkartanon sprintticup on juostu. Nyt on kiitosten aika. Kauniit kiitokset menevät ilmojen haltijalle. Harmaa aatto vaihtui yön aikana vuoden ensimmäiseksi kauniiksi kevätpäiväksi. Lumet alkoivat sulaa ja Sprintticup juostiin hienossa varhaiskevään illassa. Mitä nyt viimeisen rastivälin osalta lumen sulamisessa mentiin liiallisuuksiin ja futiskentästä syntyi illan mittaan jäinen kahluuallas. Eli toteutui sama kuin viime vuonna Kannelmäessä. Ensi vuonna täytyy olla erityisen tarkkana maalin kanssa, ettei sama taas toistu.

Ahtojääkenttä
Jäinen kahluuallas ennen viimeistä rastia oli seuraavana aamuna muuttunut ahtojääkentäksi. Eikä upottanut yhtään.

Suuri kiitos menee Helsingin kaupungin Malminkartanon kirjastolle, joka antoi meille ystävällisesti mahdollisuuden tuoda tapahtumakeskus kirjaston aulaan. Lämpimässä sisätilassa leimauskorttien rekisteröinti ja tulosten purku sujuikin tosi hyvin. Tosin hetkellisesti oli jonoa, mutta se aiheutui siitä, että rekisteröintiautomaatti oli poikkeuksellisesti pois käytöstä.

Monet suunnistajat maalissa kiittelivät mielenkiintoisista radoista - tämän kiitoksen siirrän suoraan Malminkartanon asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden isännöitsijöille ja hallituksille sekä muille yhteistyökumppaneille. Ilman heiltä saatuja lupia radoista ei varmasti olisi tullut näin mukavia.

Erityiskiitokset lähetän tällä kertaa radan huippukohtien; "Erskinen korttelin" taloyhtiöille: Hopeakartano, Tinakartano, Kuparikartano ja Vaskikartano sekä HeKan Parivaljakontie 2:n kiinteistölle. Molemmilla alueilla olleissa "säksätyksissä" suunnistajia sinkoili suuntaan jos toiseen. Paikallisen asukkaan mukaan meno oli tosi hienoa. Myös iso kiitos kuuluu Beckerintien pienteollisuusalueeden kiinteistöille, joiden rakennusten välisten kapeiden ja lumikinosten takia yllättävien kujien kautta kaikki suunnistajat joutuvat etsimään reittinsä.

Ylipäänsä kun tänään aamulla keräilin kieltonauhotuksia ja ilmoituksia pois, juttelin puolen tusinan asukkaan kanssa. Kaikki olivat huomanneet suunnistajat ja suhtautuivat hyvin kannustavasti tämänkaltaisiin tapahtumiin.

Seuraava kiitos menee HS:n Sprintticupin tiimille. Sen "ammattitaito" oli taas koetuksella kun ratamestari oli hypännyt rastin 82 ohi ja ottanut tilalle rastin 84. Kun tämä muutamien laskutoimitusten jälkeen huomattiin, niin tarvittiin vain muutaman ruuvin irroitus ja kiinnitys niin rastipukki 82 oli vaihtunut rastipukiksi 84. Ja ratamestarin sykekin laski heti normaalille tasolle. Muutenkin tämän porukan kanssa oli taas kerran kivaa olla järjestämässä sprintticuppia

SC-tiimi
Sprintticupin tiimiä Malminkartanon kirjaston aulassa

Viimeinen kiitos menee kaikille kilpailijoille. Teitä näytti olleen 215, mikä tämän kevään Sprintticuppien suurin osanottajamäärä. Ilmassa olikin edesmenneen radioselostaja Pekka Tiilikaisen kuolematonta lausetta käyttäen "suuren urheilujuhlan tuntua" vaikka näin pienimuotoisesti.

Jatkan huomenna blogiani - vielä on katsottava, missä onnistuttiin ja ennenkaikkea, mikä olisi voinut mennä paremmin: esimerkiksi miksi hylättyjä suorituksia oli tavallista enemmän tai miksi taas kerran kartasta ja sen ratapainatuksesta riitti porinaa.

14.3.2023KAIKKI KUNNOSSA - VAI ONKO?

Aattopäivä on ratamestarin vinkkelistä hyvin seesteinen. Kartat on tulostettu tänä aamuna, reittianalyysit ovat valmiina ladattaksi verkkoon ja ratamestarin terveiset ovat nähtävissä. Kaikki on siis mallillaan. Vai onko?

Alkutalvesta valmistauduin siihen, että lunta ei ole ja on pakko rajoittaa kulkemista pehmeillä nurmikoilla. Sitten sitä toivottua lunta tuli - Yhteislähdön Malminkartanon sprinttiharjoitus osui talven hurjimpaan lumisateeseen. Toive kunnon talvirasteista alkoi elää. Viikko sitten olosuhteet olivat upeat - pikku pakkasta, tiet ja polut toki jäisiä, mutta nastapohjaisilla kengillä täysin juostavissa. Tähän tilanteeseen radatkin olivat tehdyt.

Viimeiset pari päivää ovat muuttaneet kaiken. Kävelytiet ovat yhä jäässä, mutta nyt sateen liukastamat. Avoimilla alueilla on kosteaa lunta 10-15 cm. Ja sen alla voi olla - kuten Glanin puistossa (SM-kisojen karsinnan lähtöpaikka) vettä. Kumisaappaat tuntuivat ainoilta oikeilta jalkineilta.

alt-teksti
Vasemmalla baana Erskinen säksätyksen ykkösrastille ja oikealla Parivaljakon säksätyksen päänäyttämö

Julkaisen aamulla ratamestarin viime vinkit. Jalkinesuositus tulee olemaan ilman muuta nastapohjaiset lenkkarit tai nastarit, sillä vain ajoradat ovat ehtineet sulaa. Taloyhtiöiden jäisissä pihoissa ei ainakaan klo 14 maissa näkynyt hiekoitusta tms. Mutta huomenna paistaa aurinko ja lämpöäkin on pari astetta. Siis mainio kevätsprinttikeli on tulossa.

alt-teksti
Näkymä kaikkien ratojen kuningasväliltä - syntyykö tähän uria vai kannattaako sittenkin kiertää...

11.3.2023TASO NOUSEE SPRINTTICUPEISSA - TOIMITSIJOILLA

Kalasataman Sprintticup juostiin kireässä pakkkasessa. Onneksi toimitsijoille oli löytynyt lämmin sisätila ostoskeskus Redin aulasta. Kyllä siinä kelpasi rekistöröidä Emit-korttinsa ja purkaa leimauksia. Juttukin luisti lämpimässä paremmin kuin ulkona. Lähtöönkin oli ihan kohtuullinen matka, jonka aikana ehti jopa verrytellä auttavasti.

Malminkartanon Sprintticup seuraa tällä hyväksi havaitulla linjalla. Kävin kyselemässä kilpailukeskuksen vieressä olevasta Helsingin kaupungin Malminkartanon kirjastosta, olisiko mahdollista varata osa kirjaston aulatilasta Sprintticupin toimitsijoille. Tilaan mahtuisi mukavasti pöytä ja pari tuolia. Lisäksi lattia oli kivipintainen, joten nastareistakaan ei olisi haittaa.

Paikalla ollut kirjaston väki suhtautui asiaan todella myötämielisesti. Mukanani oli sattumalta kaikkien ratojen kartta, joka kiinnosti paikalla ollut kirjastohenkilöä. Hän oli harrastanut geokätköilyä, joten yhteinen sävel asiassa löytyi välittömästi. Ainoa ehto, oli että poistumme tilosta klo 19.45, jolloin kirjasto sulkee ovensa. Ei tuota vaikeuksia, sillä siihen mennessä taitaa suurin osa jo ehtinyt kiertää rastinsa.

9.3.2023AUTOLLAKIN VOI TULLA

Malminkartano on näitä Helsingin 1960-1970 -luvun aikaisia asuntoalueita, joiden liikenne perustuu pitkälti joukkoliikenteeseen. Juna vie 10 minuutissa Pasilaan, josta pääsee helposti jatkamaan lähes joka suuntaan. Ja vielä 5 minuuttia lisää, niin oletkin jo keskustassa.

Autolla liikkuminen Malminkartanossa on hankalampaa. Liikenne kiertää Etelä-Malminkartanon ympäri Kartanonkaarta, josta on lyhyitä asuntokatuja alueen sisälle. Esimerkiksi suoraa ajoyhteyttä junaradan itäpuolen ja länsipuolen alueiden välillä ei ole. Asetelma muistuttaa siten vuosikymmen aiemmin rakennettua Munkkivuorta, jota myös pidetään poikkeuksellisen liikenneturvallisena alueena.

Pysäköintimahdollisuudet ovat Malminkartanossa hyvin rajalliset, kadunvarsipaikkoja on vain muutamissa paikoissa. Aseman lähellä on jonkin verran liityntäliikenteelle varattuja paikkoja. Pohjois-Malminkartanon puolella on Malminkartanon huipun juuressa pysäköintikenttä, mutta siellä on joskus ahdasta kuntoportaiden käyttäjien autojen takia.

Niinpä pyysin ja sainkin tänään luvan käyttää Taitotalon pysäköintialuetta Sprintticupin aikana. Pysäköinnissä ei ole opastusta - toivottavasti se sujuu suunnistajille tutuun tapaan. Ensisijaisesti on hyvä käyttää pysäköintipaikkoja, jotka ovat lähimpänä vieressä kulkevaa Naapuripellontietä eikä ajaa pitemmälle Taitotalon alueen sisälle. Pihkaniskat ovat kuulema aina toimineet alueella hienosti. Lupasin ettemme ole heitä huonompia. Lue lisää opastusivulta.

5.3.2023RADAT VALMIIT

Tänään valmistuivat lopulliset radat - pieniä viilauksia vielä tulee, mutta olennaisesti radat eivät enää muutu. Muutoksia voi tulla, jos jotain rastipistettä ei lumikinosten tai rakennustyön takia voi enää käyttää. Tällaisia yllätyksiä tulee aina, ja joskus jopa toiseenkin suuntaan. Huomasin, eilen, että erään pihan pussinperä on remontin takia avattu, jolloin syntyi uusi mukava oikotie.

Tämänvuotiset radat poikkeavat kolmen vuoden takaisista Malminkartanon radoista. Tällä kertaa yhdelläkään radalla ei ole "pitkää väliä" eli tuollaista vähintään 600 metrin rastiväliä. Sellainen oli viime kerralla kaikilla radoilla C-rataa lukuunottamatta - esimerkiksi A-radan rastiväli 4-5). Sen sijaan ABF-radoilla on neljä keskipitkää vähintään 300 metrin rastiväliä, joilla kaikilla on ainakin kaksi tai kolme reittiä, josta valita.

Säksätyksien - muutaman lyhyen rastivälin rastin rypäs, joissa on suunnanvaihtoja - ystävätkään eivät tule pettymään. Toinen säksätys on vieläpä alueella jossa muistaakseni ei ole SM-kisoissa tai Sprintticupeissa eikä edes tekemissäni Malminkartanon harjoituksissa suunnistettu.

ABF-radat kiertävät kaikki samaa ratakäytävää. Kahden eri radan yhteisiä rastivälejä on vain muutamia ja nekin lyhyitä. Toki yhteisiä rasteja on, sillä rastien määrä on vain 32. Olen "monistanut" monta hyvää väliä eri radoille pienillä lähtö- ja tulorastien siirrolla. Nopein reitti eri radoilla saattaa hyvinkin kulkea talojen lomitse eri tavalla.

Ylipäänsä talvirasteilla "nopein reitti" on hankalasti ennakoitavissa. Aivan riippuu lumen määrästä, kannattaako kiertää aurattuja kulkuteitä myöten tai oikaista lumihangen poikki. Valinta on ennenkaikkea henkilökohtainen valinta, sillä jokainen käyttää omia vahvuuksiaan ja siksipä eri suunnistajilla paras reiti voi hyvinkin vaihdella.

Tällä kertaa A-rata ja B-rata ovat aavistuksen vaativampia kuin F-rata. Ero on kuitenkin hiuksenhieno ja perustuu enemmän tunteeseen kuin tosiasioihin. Ratapituudet ovat ohjeen mukaiset, joskin B-rataan kertyi ratakäytävän takia hieman ylimääräisiä metrejä, ei kuitenkaan liikaa.

Kartan mittakaava on A- ja F-radoilla 1:4000 sekä B- ja C-radoilla noin 1:3000 - sana noin aiheutuu siitä, että B-rata on sovitetettu kartalle kenkälusikalla - radan kaksi parasta kohtaa kun osuivat juuri kartan pohjois- ja eteläreunoihin.

Tältä ratojen ominaisuudet tänä vuonna näyttävät
(tarkistettu 14.3.2023):

Rata Laatu Pituus
(m)
Rastit Kiertävyys
(kuljettu matka / linnuntie)
Paluu omille
jäljille (m)
Kartan
mittakaava
AVaikea3560171.45<40 m1:4000
FVaikea3460151.40<20 m1:4000
BVaikea3090161.40<40 m1:3300
CPuoli-
vaikea
2460111.350 m1:3300

Sarake Kiertävyys kuvaa todellisen juoksumatkan ja linnuntie-etäisyyden välistä suhdetta. Sitä on käyttänyt esimerkiksi Mikko "Lammikko" Eskola. Hyvillä radolla kiertävyyden tulisi olla vähintään 1.3.

Sarake Paluu omille jäljille kertoo, kuinka paljon ihannereitillä on joutunut palaamaan takaisinpäin samaa reittiä. Itseäni on aina harmittanut tilanne, jossa rastilla käytyään on tultava "omia jälkiään" takaisinpäin, vaikka olisikin ihannereitillä.

Kaikkien ratojen ratakäytävä ja sen hyvät reitit ovat alla olevassa kuvassa. Näiden lisäksi kilpailijat löytävät vielä monta uutta reittiä - se on aivan satavarma.

kaikki reitit
Ratojen ABCF kaikki järkevät reitit (kuvapohjaa on kierretty niin, ettei se vastaa todellisuutta).

1.3.2023KAIKKI LUVAT KASASSA

Tänään sain viimeiseltä taloyhtiöltä luvan käyttää yhtiön aluetta suunnistamiseen: [..] hallituksen puheenjohtaja puolsi tapahtumaa. Olin aloittanut tämän taloyhtiön kanssa keskustelun jo marraskuussa. Taloyhtiön hallitus vaan kokoontui sen verran harvakseltaan, että asia viivästyi.

Tänäkin vuonna malminkartanolaiset talo- ja kiinteistöyhtiöt ovat suhtautuneet mukavasti tapahtumaan - yhtään kieltävää vastausta en saanut. Tulevan viikonvaihteen aikana käyn viemässä tolppailmoituksia pihoihin, mutta vain niihin, joissa suunnistetaan. Ilmoitusten perusteella voisikin sitten jo aika hyvin selvittää, missä radat kulkevat. Mutta siitä lisää blogin seuraavassa päivityksessä.

24.2.2023TANOTORVI

Kannelmäen ja Malminkartanon paikallislehti TANOTORVI julkaisi tiedotteen Malminkartanon kaupunkisuunnistustapahtumasta. Teksti on samantapainen kuin aiempina vuosina - kerrotaan tapahtuman paikka ja aika sekä karttamaksu ja vielä, että helpoin rata sopii hyvin vasta-alkajille.

alt-teksti
Kaupunkisuunnistusta Malminkartanossa. Tanotorvi 2/2022

Erityisesti todetaan, että kaupunkisuunnistuksen avulla tutustut Malminkartanoon hieman pintaa syvemmälti eli tulet kulkeneeksi reittejä, joita et ehkä ole aiemmin huomannutkaan. Lopuksi vielä muistutetaan, että suunnistuksessa on tärkeintä kulkea rauhallisesti ja tietää koko ajan, missä on. Silloin rastit tulevat mukavasti vastaan ja kokee sitä löytämisen riemua, jonka vain suunnistus voi tarjota.

Toimitukselle kävi pieni kömmähdys: olin allekirjoittanut tekstíehdotuksessa seuran nimen isoilla kirjaimilla HELSINGIN SUUNNISTAJAT. Toimitus oli kuitenkin vaihtanut isot kirjaimet pieniksi. Oli sentään kirjoittanut 'Helsingin' ensimmäisen kirjaimen isolla, mutta 'Suunnistajat' pienellä.

Tekeville sattuu, mutta viesti meni joka tapauksessa perille ja tälläkin kertaa nähdään muutamia malminkartanolaisia suunnistamassa. Ainakin erään isännöitsijän kanssa kävin jo alkutalvesta seuraavan keskustelun:

Hei. Tämä vaikuttaa kivalta tapahtumalta. Voiko tähään osallistua perheenä / ryhmänä? *** Joo, tottakai, vaikka koko perhe yhdessä. Iltahämärässä se on lapsille mukava seikkailu. Leimasinta ei tarvitse, joskin olen huomannut, että lapset mielellään "leimaavat" rastilla muiden tavoin. *** Loistavaa! Saattaa olla että tulemme.

20.2.2023SÄKSÄTYS

Nyt radat alkavat olla valmiit. Enää puuttuu muutamia tarkistuksia ja viimeistelyjä. Ja sitten tuijottelen ratoja vielä silloin tällöin, sillä aina löytyy pientä hiomista.

Ainoa mikä puuttuu, on yhden säksätyksen viimeistely. Pienellä säksätysalueella on vielä peräti seitsemän rastia, joka on liikaa. Vähemmällä on tultava toimeen. Alueelle on syntynyt paljon rasteja koska eri ratojen säksätyksen saapumisrastit ja poistumisrastit ovat osa säksätystä edeltävää ja sen jälkeen tulevaa reitinvalintaväliä. Tästä syystä saapumisrastit ja poistumisrastit on sijoitetut niin, ettei reitinvalinnoilta putoa pohja pois eli yksi reittivalinta olisi liian ilmeinen.

Säksätys - liikaa rasteja
A-, B- ja F-ratojen säksätykset "ihanteellisilla" rastisijoituksilla. Rastien määrää on vähennettävä, jolloin joku tai jotkut rastivälit ovat väistämättä samoja kahdella eri radalla. Mutta eipä se yhtään helpota säksätyksen onnistunutta selvittämistä...

Olen yrittänyt välttää yhteisiä rastivälejä eri radoilla. Sensijaan yhteisiä rasteja toki on ja täytyykin olla, sillä muuten rastien määrä nousee aivan liian suureksi. Säksätyksissä voi kuitenkin tinkiä tästä vaatimuksestä - säksätyksessä rastivälit ovat lyhyitä ja suuntaa vaihtavia. Tästä syystä muut kilpailijat eivät ehdi vaikuttaa omaan suunnistukseen. Säksätykset ovat joka tapauksessa omalla tavallaan sprinttisuunnistuksen suolaa siinä missä pitkätkin rastivälit.

15.2.2023TULOSLASKENTAA

Olin tammikuussa mietiskellyt tapaa, jolla voisin välttää radanalitusten kohdalle syntyviä pitkiä siirtymävälejä. Yhtenä mahdollisuutena olin ajatellut tapaa, jolla tuloslaskennassa siirtymävälin aikaa ei laskettaisi mukaan loppuaikaan. Olin jopa kerran juossut tällaisen kisan ja se toimi ihan kivasti.

Arvelin, ettei tämä olisi mahdollista Suomessa käytetyissä tuloslaskentaohjelmissa. Olin väärässä. HS:n Sprintticupin monivuotinen tuloslaskennan vetäjä ja yleensäkin HS:n tuloslaskennan nokkamies Jyrki Louhi kertoi kokeilleensa asiaa ja todenneensa, että ainakin teknisesti toimii kuten alla oleva kuva osoittaa.

Rastivali poistettu loppuajasta
Ylemmän kuvan loppuajassa ovat mukana kaikki rastivälit. Sen sijaan alemman kuvan loppuajasta on rastivälin 3 aika poistettu. Kilpailijan loppuaika on 19:30 ja rastivälin 3 aika 1:50. Kun rastivälin 3 aika on jätetty pois loppuajasta, niin kilpailijan loppuaika on17:40 eli kuten pitää ollakin: 19:30 - 1:50 = 17:40. (Kuvat Jyrki Louhen arkistosta).

Jyrki totesi kuitenkin varovaisesti, ettei 100%:sti ole varma laskennan toimivuudesta. Olen täsmälleen samaa mieltä - tällaiset asiat on syytä aina kokeilla huolellisesti. Sellaiseen kokeiluun Sprintticup olisi omiaan, sillä osanottajamäärä on sen verran pieni, että jos kaikki menee mönkään, tulokset saadaan käsilaskennallakin vielä hoidettua.

No kokeillaanko Malminkartanon sprintticupissa yhden rastivälin ajan poisjättämistä lopputuloksista. Ei kokeilla, sillä tällä kertaa rastivälin ongelma ratkesi muilla keinoilla. Kokeilu jää johonkin toiseen kertaan, jolloin pitkä yksinkertainen siirtymäväli on pakkopullaa. Pidetään ajatus takataskussa tulevia tapahtumia ajatellen.

6.2.2023RATASUUNNITTELUA

Ratasuunnittelu käy nyt kiivaimmillaan. Luonnosten perusteella ratakäytävä on selkeytynyt. A-ja F-radat, joiden pituus on 3.5 km, tuntuvat mahtuvan hyvin alueelle. Sensijaan B-radan käytävää oli hieman "venytettävä", ettei radan maksimipituus 3.0 km ylittyisi.

Seuraava vaihe on kolmen radan, A-, B- ja F-radan luonnostelu. Samalla selviää rastien määrä. C-rataa varten en yleensä tarvitse lisää rasteja, koska rastipisteet useimmiten sopivat myös C-radalle. Toki C-rata on helpompi, mutta sprinttiradan "vaikeus" aiheutuu harvoin itse rastipisteistä ja niiden sijainnista. Vaikeus tulee reitinvalinnoista ja korkeintaan rastipisteen lähestymissuunnasta, ei siitä, että rasti olisi sen verran "piilossa" että sitä joutuisi tähyilemään. Päivällähän tätä ongelmaa ei ole, mutta yösprintti onkin eri laji.

Hyviä rastivälejä on toki löytyy, mutta parhaita on vähän. Tämän takia monistan parhaita rastivälejä kahden tai jopa kolmenkin radan käyttöön. Tämä ei tarkoita, että rastiväli olisi kaikilla radoilla sama - painvastoin, eri radoilla välin lähtörasti tai tulorasti tai jopa molemmat ovat eri pisteitä. Reitit ovat silloin toki samantapaisia, mutta paras reitti voi vaihdella radoittain.

alt-teksti
Esimerkki rastivälin monistuksesta. Kahdella lähtörastilla ja kahdella tulorastilla syntyy neljä erilaista rastiväliä. Kuvassa on A-, B- ja F-ratojen kuningasvälien "reittiparvi". Reittejä on runsaasti eivätkä niiden pituudet ole niin erilaisia, että paras reitti näkyisi liian helposti.

3.2.2023TAPAHTUMAPÄÄTÖS KAUPUNGILTA

Sähköpostilaatikkoon tuli ilmoitus TP2300083.pdf, Suunnistuksen Sprintticup 2023/Malminkartano. Eli Helsingin kaupunkiympäristö ilmoitti, että Malminkartanon Sprintticup voidaan järjestää, kunhan noudatamme kaupungin asettamia ehtoja. Ehdot ovat entiset eikä niissä ole mitään sellaista, mikä olisi hankalaa, esimerkiksi: yleistä kulkua ei saa estää, kasvillisuutta ei saa tarpeettomasti vahingoittaa, tapahtuman aiheuttamat roskat tulee siivota, äänentoiston voimakkuus on pidettävä hillityllä tasolla ja että vuokrauspäätös on hyvä pitää mukana tapahtuma-alueella.

Päätöksen yhtenä liitteenä oli myös mainio juliste ympäristöystävällisen tapahtuman järjestämisestä. Vaikka loppujen lopuksi julisteen esiin nostamista asiosta varsin harva koskee Sprintticuppia, niin on se hyvä muistutus seuralle, silloin kun järjestetään suurempia tapahtumia kuten HOG-kisoja.

Lähetänkin taas kerran lämpimän kiitoksen asiaa hoitaneelle Minnalle jo monta vuotta jatkuneesta hyvästä yhteistyöstä. Ja kun kun vielä kaupungin tapahtumailmoitusten tietotekniikka pelaa kuin enkeli, niin hyvä mielihän tästä tuli taas.

25.1.2023KEVÄÄN STADIN SPRINTTICUP KÄYNTIIN

Stadin sprinttikausi käynnistyi komeasti Kampissa. Erityisen nostalgista oli se, että nyt juostiin mahdollisesti viimeistä kertaa Marian Sairaalan pihoilla ja kujilla. Uuden start-up -yritysalueen rakentaminen uudistaa alueen luonteen kertaheitolla. Mutta kukaties uudellakin alueella juostaan sprinttia joskus tämän vuosikymmenen loppupuolella - sen verran pihoja ja kulkuteitä sinnekin luonnostaan syntyy.

Jyryn tapahtuma näytti keränneen mukavasti väkeä - ei ihme, koska alue kokonaisuudessaan on hienoa sprinttimaastoa. Tuttuun tapaan olen taas tehnyt reittianalyysin B-radasta. Se löytyy osoitteesta www.sprintroute.info/reitit. Analyysi on hieman eri näköinen kuin aikaisemmin.

Yhdistelin siihen osia Sprintrouten eli Rinttireitin vanhasta piirtämisohjelmasta sekä viime syksynä käyttämästäni katseluohjelmasta. Reilun viikon tiiviin työrupeaman tuloksena se valmistui tänään sópivasti Sprintticupin avaukseen. Ohjelma on osin vielä raakile puutteine ja mahdollisine virheineen, mutta kypsyy varmasti valmiiksi kevään aikana.

21.1.2023RATALUONNOKSIA

Ratasuunnitelun lähtökohta on radan itäpuolisen alueen käyttö. Tällä alueella on ainoan kerran juostu vuoden 2017 SM-Sprintin karsinnassa. Se on siten lähes korkkaamaton alue. Pari korttelia on kokonaan uusia, koska SM-kisoissa ne kasvoivat vielä tiheää heinikkoa.

Ensimmäisiä rataluonnoksia piirtäessäni huomasin nopeasti, että radan alittavista rastivälestä tulee helposti yksitoikkoisia - tai ainakin niihin sisältyy pitkähkö radan alitukseen liittyvä osuus. Alituksia ei voi välttää, sillä radan itäpuolelle radat eivät mahdu. Porukka on siten joka tapauksessa juoksutettava kahdesti radan alitse.

alt-teksti
Malminkartanossa radan alituksia on peräti neljä. Kannelmäessä rata kulkee sillalla, jolloin rataa ei edes huomaa. Radan itäpuolella oli viime vuosiin asti laaja rakentamaton tontti. Se saattoi johtaa radan itäpuolella kaavoitusratkaisuun, jossa rataa vasten sijoitettiin pitkät suljetut pysäköintialueet. Tämän takia sillasta ei Malminkartanossa olisi ollut samaa hyötyä kuin Kannelmäessä. Ja ehkä kustannuksetkin vaikuttivat asiaan - olihan Kannelmäen silta valmistuessaan Suomen pisimpiä.

Voisiko asialle jotain tehdä. Yksi tapa olisi lisätä alitusvälille muutamia rasteja, jolloin olisi edes jotain tekemistä. Samalla se vähentäsi mahdollisuuksia lukea seuraavia välejä ennakkoon. Toisaalta voisi asettaa alitukseen rastipisteen ja yrittää löytää siihen päättyvälle ja siitä alkavalle rastivälille vähintään pari reitinvalintavaihtoehtoa. Ja tietysti voisi menetellä niinkin, että alituksen sisältävällä rastivälillä on valittavissa reitit kahden eri alituksen kautta. Se ainakin pistäisi miettimään, kumpaa kautta kannattaa juosta.

Eräs mahdollisuus olisi käyttää Cambridgessä kymmenkunta vuotta sitten näkemääni tapaa, jossa yhden rastivälin aikaa ei laskettu mukaan loppuaikaan. Rastivälillä oli liikennevaloilla ohjattu suojatie. Leimaus ennen suojatietä olevalla rastilla ikäänkuin pysäytti ajanoton. Leimauksen jälkeen sai jatkaa suojatien reunaan odottamaan valojen vaihtumista. Kun valo vaihtui vihreäksi, käveli rauhallisesti muiden jalankulkijoiden kanssa kadun ylitse ja leimasi suojatien jälkeen olevalla rastilla, josta ajanotto taas jatkui.

cambridge
Rastivälillä 9-10 liikennevalot olivat toiminnassa. Päästäkseen kadun yli oli painettava nappia ja odotettava vihreää valoa. Tästä syystä tämän rastivälin väliaikaa ei laskettu mukaan kilpailijan kokonaisaikaan.

Asiasta oli etukäteen mainittu kilpailuohjeessa ja sama vielä toisettu liikennevalopylvääseen kiinnitetyssä ilmoituksessa. Homma toimi brittiläiseen tapaan yksinkertaisesti. Ei tullut selvitettyä, kuinka kauan olisi ollut aikaa viipyä tällä välillä, esimerkiksi käydä tutkimassa radan loppuosan rasteja. Mutta tuntien brittiläisen urheiluhengen, en usko, että tätä mahdollisuutta edes ajateltiin saatika sitten, että sitä olisi käytetty.

Tällainen mahdollisuus jättää yksi rastiväliaika pois kokonaisajasta ei takavuosina ollut mahdollista silloisilla Suomessa käytetyillä tuloslaskentaohjelmilla. Olisikohan se mahdollista tänä päivänä?

15.1.2023REITTIANALYYSIA

Yhteislähdön sprinttiharjoituksessa oli monia välejä, joiden avulla testasin suunnistajien reitinvalintoja. Niiden ymmärtäminen on ratamestarille aina kullanarvoista tietoa.

Kaikki ei kuitenkaan aina mene kuin elokuvissa. Harjoitusta edeltävän illan ja yön aikana sankka lumisade muutti kertaheitolla monien rastivälien luonnetta: suoraviivaiset lumikenttiä halkovat reitinvalinnat eivät olleet enää nopeimpia valintoja, sillä lunta oli liikaa. Tästä huolimatta niitäkin oli käytetty enemmän kuin osasin kuvitella. Ilmeisesti kävi niin, että kun joku lähti lunta tarpomaan, niin myöhemmin tulevien oli helppo ottaa huomioon tämäkin reittivaihtoehto.

Lumen poikki tarpomista
Kuvissa A ja B on lähdetty tarpomaan lumikentän poikki, sen sijaan kuvan C rastilta yksikään ei ole lähtenyt lyhyimmälle mutta lumiselle reitille - eittämättä päivän aikana syntynyt lumikinos piti siitä huolen. A) veto 2/rasti 2 B) veto 3/rasti 1, C) veto 3/rasti 2

Harjoituksen reittianalyysit ovat nähtävissä osoitteessa http://www.sprintroute.info/reitit. Analyyseihin on nyt lisätty eri reittien käytön jakautuma rastiväleittäin.

Tavoitteeni oli saada suunnistajat valitsemaan mahdollisimman paljon eri reittejä. Tähän Malminkartanon ympäristö epäsäännöllisine katuverkkoinenn ja pihoineen antaa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet. Toiveeni toteutui: esimerkiksi vetojen 2-4 yhteensä 18 rastivälillä parilla rastivälillä suunnistajat käyttivät yhtä tai kahta eri reittiä. Suurimmalla osalla väleistä suunnistajat jakaantuivat jopa neljälle eri reitille. Vedon 1 aihe oli säksätys ja siinä reitinvalinta ei ollut olennaista.

Analyyseihin on lisätty myös reittien rastiväliajat. Niitä ei kuitenkaan kannata tuijottaa vakavasti, koska vedoilla 1-3 tärkeintä oli edetä sujuvasti pysähtymättä ja tarvittaessa vaikka kävellä. Vasta vedolla 4 sai edetä vauhdilla. Lisäksi eri henkilöiden luontaiset kulkunopeudet vaihtilevat, mikä myös lisäsi rastiväliaikojen hajontaa.

9.1.2023YHTEISLÄHTÖ TREENASI

Seuran harrastesuunnistusryhmä Yhteislähtö piti sprinttiharjoituksen Malminkartanossa. Ratamestarin ajatus oli testata aluetta nimenomaan kuntosuunnistajien näkökulmasta maaliskuun Sprintticuppia varten. Samantapaisen radan olivat juosseet vuonna 2021 Suunnistavan Uusimaan nuorten valmennusryhmä.

Tapahtumaan liittyi lyhyt johdatus sprinttisuunnistuksen olemukseen, kuten kiellettyjen alueiden käyttöön, reitinvalintaan, talojen peilaukseen ja säksätykseen. Luennon jälkeen porukka lähti neljän vedon radalle varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa - koko päivän kestänyt lumisade oli muuttanut radan reitinvalintojen luonnetta olennaisesti - suorin reitti lumikinosten yli ei tällä kertaa ollut varmasti nopein reitti.

Yhteislähhtö, reittianalyysien katselua
Yhteislähdön porukka tutkiskelee seinalle ripustettuja reittianalyysejä. Hyvin tuntuivat reittinsä valinneen lumiolosuhteista huolimatta.

Hyvin noin 25 hengen porukka radoista selvisi ja kaikesta huolimatta puheista ja ilmeistä päätellen mukavaa oli, varsinkin kun maalissa odotti kuuma mehu ja piparia, kotipullaa ja syntymäpäivän kunniaksi leivottu marjapiiras.

6.1.2023TAPAHTUMAILMOITUS

Tapahtumailmoitus kaupungille lähti tänään. Yhä vaan sen teko on helpottunut. Tunnistautumisen jälkeen latasin viime vuoden ilmoituksen, muutin päivämäärät ja piirsin karttaan tapahtuma-alueen. Siinä se oli.

Lopuksi lähetin ilmoituksen kaupungille ja homma oli tehty. Kaikkiaan siihen meni 5 minuutia. Näitä toimivia tietojärjestelmiä on mukava käyttää. Onneksi niiden määrä koko ajan kasvaa. Ehkä juuri siksi epävarmasti toimivat järjestelmät alkavat entistä enemmän harmittaa.

1.1.2023PALJON ON JO TAPAHTUNUT

Lähetin seuralle lokakuun alussa viestin, jonka olin itseasiassa kirjoittanut jo keväällä:

Kannelmäen sprintticupista on pian kuukausi kulunut ja pöly laskeutunut. On aika katsoa Kannelmäen ja Malminkartanon tulevien sprintticuppien osalta eteenpäin.

VUOSI 2023

Ensi vuonna juostaisiin Malminkartanossa. Edellisen kerran siellä oltiin vuonna 2020. Alueena oli radan länsipuoli ja keskuksena Malminkartanon koulun piha, jonne meidät otettiin auliisti vastaan.

Vuoden 2023 tapahtumaa varten ajattelin samaa keskusta, mutta nyt juostaisiin myös radan itäpuolella. Siellä ei ole juostu kuin yhden ainoan kerran SM-kisoissa vuonna 2017. Tosin se oli lämmittelyalueena vuonna 2020.

Itäpuolen alue on niin pieni, ettei se riitä koko radalle. Tästä syystä ajattelin käyttää myös länsipuolelta Piianpuiston eteläpuolista aluetta.

Tätä varten toivoisin kolmea asiaa:

  • Luutnantinpolun taloyhtiöiden alueen kartoitus,
  • Lastenkartanon päiväkodin yms alueen kartoitus sekä
  • rakenteilla olevan AEL:n alueen kartoitus.

Näillä kolmella saadaan kilpailijoille paljon uutta aluetta radan itäpuolen ohella. Ja kun tähän lisää Erskinen korttelin sokkelon sekä Pianpuiston eteläpuolisen alueen pitkät, monipolviset rastivälit, niin kaikki edellytykset on laatia todella mielenkiintoisia ja myös vaativia ratoja Sprintticuppia varten

Malminkartanon uudet alueet
A: Luutnantinpolun kortteli, B: Lastenkartanon päiväkodin ja Malminkartanon nuorisotalon alue C: Entinen AEL:n kortteli, joka saneerataan asunnoiksi

VUOSI 2024

Vuonna 2024 vuorossa olisi Kannelmäki ja radan eteläpuolinen alue. Sen vetonaula on Aseman seudun kaksitasoisuus. Tosin kaksitasoisuutta on jo pariin kertaan hehkutettu, mutta uskon sen aina kiinnostavan varsinkin kun siihen varmasti löytyy vielä yksi uusi näkökulma.

Alueella ei ole tiedossa uutta kartoitustarvetta, korkeintaan muutamien pienten korttelipihojen ajantasaistamista, joskin ilman niitäkin pärjää kuten jo viime kerralla.

VUOSI 2025

Vuonna 2025 olisi hienoa saada Kannelmäen vanhasta ostarin alueesta syntyvä jännittävä uusi kerrostaloalue kartoitetuksi.

Jos mahdollisuuksia on, niin kartoitusta voisi laajentaa Pajupillintien ja Kanttelettarenkujan kerrostaloalueeseen sekä Antinniittyyn. Näin syntyisi iso itsenäinen alue, josta varmasti löytyy useitakin tapahtumakeskuksen paikkoja.

KALENTERIIN

Jyrki, Atte ja Ville näyttivät kukin omalta osaltaan ajatuksilleni vihreää valoa. Ja päivämääränkin lupasivat ilmoittaa heti kun vuotuinen kalenterikokous on pidetty. Evästin heitä sillä, että annan tällä kertaa muille ratamestareille tilaa ratamestaroida HS:n sprinttien GRANDE FINALEn eli viimeisen sprintin. Itse olen saanut tämän kunnian jo monta kertaa, joten muillekin pitää antaa siihen mahdollisuus.

Ville lähetti 18.10. tiedon, että kalenterikokous on pidetty ja Malminkartanon sprintticupille on varattu päivämäärä 15.3.2023. Hienoa!

LUPAPYYNTÖJÄ

Aiemmista vuosista viisastuneena ajattelin, että tällä kertaa aloitan taloyhtiöiden ja muiden vastaavien lupahankinnan siten, että se on hoidettu hyvissä ajoin ennen joulua. Vuodenvaihteesta alkaa isännöitsijöiden "kauhukvartaali" tilinpäätöksineen ja yhtiökokouksineen, joiden alle suunnistustapahtumien lupapyynnöt helposti hautautuvat.

Lokakuun viimeisen viikon aikana lähetin 40:lle talo- ja kiinteistöyhtiölle tavanomaisen lupapyynnön saada käyttää yhtiön aluetta suunnistamiseen ja mahdollisesti sijoittaa alueelle yhden tai useamman rastin. Lopuille 28 yhtiöille lupapyynnön lähettäminen lykkäytyi, koska isännöitsijä tai isännöitsijätoimisto oli viime kerrasta vaihtunut. Uudet yhteustiedot sain selville joko isännäitsijätoimistosta tai jos sekin oli vaihtunut, Yritys- ja yhteisötietorekisteristä (lisää tästä mahdollisuudesta täältä).

Jo saman viikon aikana sain 20 vastausta, jotka kaikki olivat myönteisiä. Koskaan ei lupahankinta ollut lähtenyt näin mukavasti liikkeelle, ajattelin. Ilmeisesti monella isännöitsijällä / taloyhtiöllä on vielä muistissa edellinen Malminkartanon sprintticup, mikä varmasti nopeutti myönteistä vastausta. Siitä osoiteuksen muutamista vastaukssta:

  • Hallitus antaa luvan suunnistamiseen taloyhtiön alueella. Hallitus muisteli, että lupa on aiempinakin vuosina annettu ja kaikki on sujunut hyvin.
  • Edellisten kertojen mukaisesti suunnistuksen järjestäminen myös tällä kertaa meidän puolesta ok.
  • Moi Kari, hienoa, että jaksat järjestellä noita tapahtumia, meidän puolesta ilman muuta asia kunnossa ja lupa myönnetty
  • Kaikkien taloyhtiöiden hallitukset olivat sitä mieltä, että tervetuloa suunnistamaan.
  • Taloyhtiömme antaa luvan tapahtumalle. Hyviä kisoja!
  • Moikka, sopii hyvin!
Lupakartta
Lupakartta viikon kuluttua. Vihreä kertoo, että lupa on saatu ja keltainen, että sitä on kysytty, mutta asiaa ei ole vielä taloyhtiössä käsitelty.

KARTOITUSTA

Atte otti yhteyttä lokakuun lopussa ja kertoi, että Lastenkartanon alue on jo kartoitettu viime tammikuussa. Samalla hän kertoi, että vuoden vaihteeseen myös Luutnantinpolun kortteli sekä AEL:n kortteli saadaan kartalle.

Niin myös kävi - joulukuun toisella viikolla sain koko Kannelmäen - Malminkartanon alueesta uuden komean kartan. Kaikki vuotta 2023 koskevat toivomukseni olivat toteutuneet. Kartan nimikin oli vaihtunut, vanha kartta oli nimeltään SM-sprintti-koko alue. Nyt valmistunut kartta on saanut nimekseen - ihan odotetusti Kannelmäki-Malminkartano.

LUPATILANNE

Joulukuun 15 päivään mennessä puuttui enään kolmen taloyhtiön ja yhden kiinteistöyhtiön luvat. Ja kuin joululahjaksi sain aatonaattona ystävällisen isännöitsijältä, että hänen isännöimiensä molempien taloyhtiöiden hallitukset ovat antaneet luvan suunnistaa alueillaan.

Puuttuvista luvista en ole tässä vaiheessa huolissani, koska molemmat yhtiöt ovat aikaisemmin olleet joka kerta mukana. Lisäksi toisessä asia ei ole vielä ehtinyt olla hallituksessa esillä ja toisessa minulla on ollut vaikeuksia löytää sopivaa yhteyshenkilöä; aiempi monivuotinen yhteyshenkilöni oli vaihtanut työpaikkaa ja hänen paikkaansa ei oltu täytetty. Molemmat yhtiöt ovat luvanneet olla yhteydessä lähiaikoina.

Lisäksi on muutama talo- ja kiinteistöyhtiö, joista ei lupapyynnön lähettämisen jälkeen ole kuulunut mitään. Nämä ovat sen verran syrjässä, että alustavien ratasuunnitemieni mukaan yhtiöiden aluetta ei välttämättä tarvita. Ehkä tällä kertaa en vaivaa näitä yhtiöitä enempää.

Lupakartta jouluksi
Lupakartta jouluna. Vihreä eli lupa myönnetty on vallitseva väri. Pari keltaista eli lupaa ei ole vielä tullut sijaitsee sen verran keskeisesti, että toivottavasti nekin vaihtuvat tammikuussa vihreiksi.

Sivun alkuun